Annika & Johannes - 23.8.2014

Vihkiminen + miljöömuotokuvaus

Annikan ja Johanneksen miljöömuotokuvat otettiin jo viikolla koemeikkipäivänä. Kuinka ollakaan, niin vettähän se alkoi sataa kohtuullisen reippaasti hieman ennen kuvausten alkua. Ensimmäiset kuvat otimmekin sateensuojasta. Kun enää ei satanut niin kovaa, niin siirryimme ulos märälle ohrapellolle. Vihkiminen oli vuorossa saman viikon lauantaina Oulun tuomiokirkossa.

Lue lisää
Elisa & Joni - 28.7.2018

Miljöömuotokuvaus

Kesäkuuma ja hiki. Näin oli, kun pidimme kuvauspalaveria Syvänniemen maisemissa ennen hääpäivää. Aurinko porotti täydeltä terältä ja katselimme samalla mahdollisia kuvauspaikkoja. Hääpäivänä sää viileni reippaasti. Keli oli kuitenkin hääkuvausta ajatellen hyvä. Kuvauspaikkana toimi Syvänniemi Kuttajärven rannalla.

Lue lisää
Emilia & Jussi - 28.5.2016

Puolen päivän dokumentaarinen hääkuvaus ( 5h )

Miljöömuotokuvaus, vihkiseremonian sekä juhlien kuvaaminen

Emilian ja Jussin häitä vietettiin alkukesän aurinkoisena ja mukavan lämpöisenä päivänä Johteenpookissa Oulussa. Vihkiseremonia ja juhlat olivat samassa paikassa, joten siirtymiin ei mennyt aikaa. Kova auringonpaiste antoi oman haasteensa kuvaamiseen, mutta siitä vaan kunnialla selvittiin. Muotokuvien ottamiseksi merellinen miljöö oli mainio, mutta aurinko saneli pitkälti sopivat kuvaussuunnat. Puiden varjossa saimme kuitenkin kuvat otettua ja settiä täydennettiin vielä laiturilla ja illan hieman pehmeämmässä valossa.

Lue lisää
Hanna & Heikki - 28.6.2014

Puolen päivän dokumentaarinen hääkuvaus ( 5h )

Miljöömuotokuvaus, vihkiseremonian sekä juhlien kuvaaminen

Hanna ja Heikki osasivat valita sopivan hääpäivän kesähäilleen ainakin kelien puolesta. Juhlapäivän sää helli juhlaväkeä. Vihkiminen oli Oulun Tuomiokirkossa ja ennen vihkimistä otimme muotokuvia kirkon vieressä Ainolanpuistossa. Vihkimisen jälkeen siirryimme juhlapaikalla Toppilaan Jazzvintille.

Lue lisää
Jenni & Tomi - 22.7.2017

Puolen päivän dokumentaarinen hääkuvaus ( 5h )

Miljöömuotokuvaus, vihkiseremonian sekä juhlien kuvaaminen

Jennin ja Tomin hääpäiväksi sattui erittäin mukava kesäpäivä. Tämä oli minun viimeinen hääkuvaus iiläisenä, sillä seuraavana päivänä olisi muutto kohti Kuopiota.

Lue lisää
Johanna & Jani - 16.7.2016

Vihkiminen + miljöömuotokuvaus

Häät heinäkuussa, eli odotettavissa kesää parhaimmillaan. Johannan ja Janin hääpäivä alkoi kuitenkin hieman viileänä ja sateisena. Sade kuitenkin sattui laantumaan ennen vihkimistä, joten nyt pääsin koettamaan kuvauskopteria osana hääkuvausta. Vihkiminen oli kauniissa Lumijoen kirkossa, eli Lakeuden katedraalissa. Vihkiseremonian jälkeen suunnistimme Lumijoen Varjakkaan ottamaan miljöömuotokuvat.

Lue lisää
Laura & Brett - 6.6.2015

6 tuntia kestävä dokumentaarinen hääkuvaus

Miljöömuotokuvaus, vihkiseremonian sekä juhlien kuvaaminen

Lauran & Brettin hääpäivää vietettiin 6.6.2015. Kesä oli kolea ja sateinen ja hääpäiväksikin sattui sitten hieman vetinen keli. Vihkiminen tapahtui Haukiputaan kirkossa ja hääjuhlaa vietettiin Martinniemellä Martinhovissa. Martinhovi on 1905 rakennettu kartano, joka on rakennettu sahan isännöitsijän työsuhdeasunnoksi. Kartanon miljöössä kelpaa häitä juhlia.

Lue lisää
Laura & Jukka - 11.7.2015

6 tuntia kestävä dokumentaarinen hääkuvaus

Miljöömuotokuvaus, vihkiseremonian sekä juhlien kuvaaminen

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Hääpäiväksi sattui kuitenkin mukavan kesäinen päivä ja vihkiseremonia saatiin vietyä hyvissä olosuhteissa läpi Kiiminkijoen rannassa. Iltaa kohti pilvistyi ja viileni, joten takkaan oli laitettava tuli. Pappi oli mukana juhlassa esittämässä ohjelmaa ja kaikilla oli hauskaa.

Lue lisää
Marianna & Mikko - 18.6.2016

Vihkiminen + miljöömuotokuvaus

Marianna ja Mikko sanoivat tahdon 18.6.2016 Oulun tuomiokirkossa. Kuvaukset aloitimme kuitenkin jo muutamaa tuntia aikaisemmin Villa Hannalan terassilla Hietasaaressa. Alun perin olimme suunnitelleet ottavamme miljöömuotokuvat Pikisaaressa. Sade kuitenkin ehti alkaa ennen kuvauksia, joten ennakkoon sopimamme sateisen sään vaihtoehto piti ottaa käyttöön.

Lue lisää
Olga & Vesa - 12.7.2014

Koko päivän dokumentaarinen hääkuvaus ( 8h )

Miljöömuotokuvaus, vihkiseremonian sekä juhlien kuvaaminen

Olgan ja Vesan hääpäivänä ilma oli kuin morsian. Oli lämmintä ja aurinko paistoi, joten mikäs sen mukavampaa. Vihkiminen oli Kalajoen kirkossa ja juhlaa vietettiin Kalajoen Hiekkasärkkien kupeessa Kylpylähotelli Sanissa.

Lue lisää
Paula & Ville - 12.8.2017

Miljöömuotokuvaus

Elokuun puoliväli lähestyy ja keli on mitä parhain hääkuvausta ajatellen. Aurinko paistaa, mutta ei ole kuitenkaan tukalan kuumaa. Kuvausmiljöönä oli Oulun Ainolan puisto.

Lue lisää