Formula 1 -matka Italian Monzaan 6.9.-10.9.2007

 

Formulamatkalle

Tämä matkakertomus on kirjoitettu jo 2007, mutta uusitun nettisivuston myötä päätin julkaista tämän uudelleen vähemmällä kuvamäärällä ja uudelleen käsitellyillä kuvilla. Myös tekstiä piti hieman muokata sopimaan hieman erilaiseen ulkoasuun sopivaksi.

Tämä oli minun ensimmäinen F1-matka ja se suunniteltiin ja toteutettiin itse omatoimimatkana. Tämän jälkeenkin on tullut käytyä paikan päällä formulakisoissa useaan otteeseen ja niistäkin tulee sopivassa välissä raporttia, kuhan pääsee vauhtiin.

Matkasuunnitelmat

 

Siitähän se ajatus sitten lähti

Monzan formula 1 -kisan palkintojenjako vuonna 2006. Kimi Räikkösen sopimus legendaariseen Ferrari-talliin julkistettiin. Mikäpäs olisikaan ollut parempi paikka julkistaa kyseistä uutista. Silloin tuli melkein tippa linssiin ja ajatus formulamatkalle lähtemisestä alkoi kyteä. Eikä Heikki Kovalaisen Renault-pesti ainakaan intoa laimentanut.

Mutta olihan se niin upea hetki, että saman tien rupesin selvittämään, paljonko formulamatka tulisi maksamaan.

Kimi oli tempaissut kauden 2007 avauskisassa Australiassa paalupaikalle ensimmäisessä Ferrari-kisassaan ja se oli miellyttävä yllätys Alppireissulta tullessa. Vaikka matkalla oli kertynyt univelkaa, niin pitihän se herätä aikaisin aamulla katsomaan Räikkösen voittoisaa kisaa. Näytti niin erikoiselta, kun viime vuosina on tottunut näkemään suomalaisia vain harmaissa McLarenin haalareissa. Mutta olihan se niin upea hetki, että saman tien rupesin selvittämään, paljonko formulamatka tulisi maksamaan. Onhan se nyt melkein kansalaisvelvollisuus olla paikan päällä todistamassa suomalaista formulahuumaa!

Valmiit pakettimatkat kisoihin vaikuttivat kalliilta, joiden päälle tulisi vielä kisaliput. Alppimatka verotti vielä budjettia, joten halvalla olisi päästävä matkaan ja netti tuli avuksi. Matkakassaa ehtisi kartuttaa loppukesän kisoihin ja vaihtoehdoiksi jäivät siten Nürburgring, Turkki, Monza ja Spa. Hungaroring tippui pelistä pois, koska Jyväskylässä ajettiin rallia samana viikonloppuna.

Valinta kohdistui lopulta Monzaan mm. sen pitkien perinteiden vuoksi, ja olisihan se Ferrarin kotirata.

Valinta kohdistui lopulta Monzaan mm. sen pitkien perinteiden vuoksi, ja olisihan se Ferrarin kotirata. Jos Räikkönen menestyisi siellä, niin se varmasti näkyisi ja tuntuisi! Valintaa helpotti myös se, että Milanosta vaikutti löytyvän runsaasti kohtuuhintaista majoitusta.

Marjoitus ja lennot

Majoitus olikin varattava ensimmäisenä, koska halvat majoitukset hupenivat päivä päivältä. Halvimman hotellimajoituksen saisi, jos lähtijöitä olisi kolme. Yksi puuttui porukasta siinä vaiheessa, mutta varasin kuitenkin kolmen hengen huoneen Milanon Corso Buenos Airesista. Hotelli Dorè vaikutti sijaitsevan hyvällä paikalla ja hinta oli edullinen hostelsclub.com-sivuston kautta varattuna. Neljä yötä kolmen tähden hotellissa maksoi ainoastaan 480 euroa. Varausmaksu oli 10 prosenttia ja loppumaksu maksettaisiin vasta hotellissa. Lähetin myöhemmin vielä varmistuksen sähköpostilla suoraan hotellille ja sieltä tuli vastaus, että varaus on kunnossa.

Majoitus olikin varattava ensimmäisenä, koska halvat majoitukset hupenivat päivä päivältä.

Kun Harri liittyi matkaporukkaan Jarin lisäksi, niin oli aika varata lennot. Vertaa.fi ja ebookers.fi tarjosivat vaihtoehdot ja lopulta päädyin noin 300 euron hintaisiin edestakaisiin Helsinki-Bryssel-Milano-lentoihin. Välilaskuttomat lennot olivat tässä vaiheessa jo selvästi kalliimpia. Monenlaisia hankaluuksia niistä välilaskuista sitten loppujen lopuksi tuli, mutta perille sentään päästiin.

Kisaliput suoraan Monzan omilta sivuilta

Kisaliput tilasin suoraan Monzan radan virallisilta sivuilta. Lippuja oli hyvin tarjolla kaikkiin katsomoihin ja hinta oli edullisempi, mitä aikaisemmin tilauksen teki. Ensin meinasin tilata liput katettuun katsomoon 24, josta olisi nähnyt varikon sisäänmenon ja Parabolican. Mutta lopulta päädyimme katsomoon 8, Tribuna Esterna Prima Variante. Tästä katsomosta olisi näkymät radan ensimmäiseen shikaaniin, jonka jarrutukseen tullaan yli 350 km/h. Monesti rata käy ahtaaksi tässä paikassa ja romua tulee.

Kisaliput tilasin suoraan Monzan radan virallisilta sivuilta. Päädyimme katsomoon 8, Tribuna Esterna Prima Variante.

Koska olimme menossa Italiaan ja Ferrarin kotiradalle, olihan meidän hommattava jotain asiallista päällepantavaa. Netti pursusi erilaista Ferrari-krääsää, mutta Ferrari Storessa oli tarjolla laadukkaampia, virallisia Ferrari-asusteita. Olimme tilaamassa jo t-paitoja ja lippiksiä sieltä, mutta meille sopivat koot olivat lopussa. Koska Puma vaatettaa Ferrarin, niin pitihän se katsoa, josko Pumalla olisi nettikauppaa. Ja olihan se ja sieltä löysimmekin tarvittavat paidat ja hatut matkaa varten.

Menomatka, torstai 6.9.2007

 

Matkaan Helsinki-Vantaalta ja mutkia matkaan

Vaikka Suomessa keli oli jo syksyisemmän tuntuinen raekuuroineen, niin tunnelma alkoi kohota. Helsinki-Vantaan asemalla kaikki oli vielä hyvin. Harrin ja Jarin kaikki tavarat mahtuivat käsimatkatavaroihin. Minun kamerakalusto vei sen verran tilaa, että vaihtovaatteet menivät ruumaan. Jarilla oli mukana kova laukku tuliaisia varten ja heitin oman pehmeän kassini sinne. Lähtöselvityksessä kysyivät, että kenen laukku se on ja vastasin myöntävästi. Virkailija liimasi siihen kuitenkin Harrin nimen. En antanut sen kuitenkaan häiritä asiaa, vaan menimme kahville.

Finnairin lento Helsingistä Brysseliin olikin sitten ainoa lento, joka meni suunnitellusti. Kolme muuta lentoa menivät sitten enemmän tai vähemmän mönkään. Finnairin lennolla oli myös parhaat ruuat ja juomat, ilmaiseksi, totta kai.

Finnairin lento Helsingistä Brysseliin olikin sitten ainoa lento, joka meni suunnitellusti.

Brysselin kansainvälinen lentokenttä oli iso, mutta Milanoon lähtevän koneen portti ei ollut kaukana. Menimme sinne kuitenkin turhaan, koska lentomme oli peruttu jonkun paikallisen lakon vuoksi. Saimme Brussels Airlinesin tiskiltä uudet liput Torinon koneeseen ja se lähtisi vähän ennen meidän alkuperäistä aikataulua toiselta portilta. Jouduimme kiirehtimään, jotta ehtisimme ajoissa.

Nousimme lentokenttäbussiin ja se kierteli terminaaleja pitkän tovin. Kenttä näytti bussimatkalla entistäkin isommalta. Lopulta pääsimme koneeseen ja olimme matkalla kohti Torinoa Milanon sijasta.

Pyrähdys Piemonteen

Torinossa moni, minä mukaan lukien, odotteli turhaan matkatavaroitaan. Joku lentokenttävirkailija tuli paikalle ja tavaransa hukanneet saivat jonkun paperin mukaansa, johon merkattiin kadonneen laukun numero ja lennon tiedot. Meidät ohjattiin kentän ulkopuolella olevaan bussiin ja 135 kilometrin matka kohti Milanoa ja Malpensan lentoasemaa alkoi.

Torinossa moni, minä mukaan lukien, odotteli turhaan matkatavaroitaan.

Torinossa keli tuntui jo helteiseltä ja bussissa tarkeni. Maisemat olivat kesäisen näköisiä ja jossain päin tehtiin heinää.

Aikaa siirtymään meni paljon, mutta näimme samalla vähän Piemontelaista maisemaa matkalla Milanoon. Maisemat olivat kyllä kiinnostavia ja kameraa täytyi pitää valmiustilassa koko matkan ajan. Ei malttanut torkkuja ottaa, vaikka vähän väsyttikin.

Pohjois-Italiassa viljellään mm. maissia ja niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, myös riisiä. Se kai selitti, että teiden varsilla näkyi monenlaisia kanavavirityksiä, joilla saadaan ohjatuksi vettä pelloille. Riisi on pohjoisen perinneruokaa ja pasta on levinnyt etelästä näille seuduille. Olin tulostanut ennen matkaa tietoja Milanosta ja Italiasta ja näitä tulosteita lueskelimme välillä aikamme kuluksi. Milanossa olisi paljon nähtävää, mutta pahasti vaikutti, että tämä päivä menisi vähän käsille. Onneksi olisimme aivan pian Malpensan lentoasemalla.

Ennen kuin pääsimme Milanoon, aikaa tärvääntyi Malpensassa tuntitolkulla. Minun oli mentävä aseman lost & found -pisteelle kyselemään kadonneen laukun perään. Ennen kuin pääsin portista ja turvatarkastuksesta läpi, jouduin vähän selittämään. Passissa luki Rytkönen, kadonneessa laukussa Miskala ja sitä eräs tarkastaja katsoi hieman kieroon. Pääsin kuitenkin sisään ja jonottamaan muiden sekaan. Jono ei juuri liikkunut, mutta oli kuuma, janotti ja hiki valui. Jari ja Harri laittoivat viestiä toiselta laidalta asemaa, että ovat oluella ja joku Ferrari-tyttö oli heidän juttusillaan.

Passissa luki Rytkönen, kadonneessa laukussa Miskala ja sitä eräs tarkastaja katsoi hieman kieroon.

Jos jonossa joku pääsi eteenpäin, aina ilmestyi joku musta mies etuilemaan. Eli siinä sitä seisoskeltiin, eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Hotellivaraukseen laittamani arvioitu saapumisaika oli mennyt jo ohi, joten Harri soitti sillä välin hotelliin ja kertoi meidän myöhästyvän. Myöhästyminen ei haitannut, puhelimessa olivat vaan hokeneet: ”Rytkönen, oh yeah! No problem, no problem. We’re waiting for you!”. Aivan kuin olisin ollut hotellin henkilökunnan kanssa hyväkin tuttu. :)

”Rytkönen, oh yeah! No problem, no problem. We’re waiting for you!”

Jossain vaiheessa joku mies tuli kyselemään tilanteestani ja vei minut mukanaan jonnekin takahuoneeseen selvittämään kadonneiden tavaroideni kohtaloa. Tietokone, johon kaveri syötti tietoja, oli kyllä näkemisen arvoinen. Siinä pyöri jokin ikiaikainen merkkipohjainen sovellus ja se ei todellakaan ollut mitään wysiwygiä nähnytkään. Ruutu oli täynnä pisteitä ja miekkonen siirteli kursoria tiettyihin paikkoihin ja kirjoitti jotain koodikieltä. Ei tainnut ohjelmassa olla valmiina kenttiä tiedolle, että Rytkösen tavarat olivat Räsänen laukussa Miskalan tarralla. Vihdoinkin homma oli valmis ja pääsin kostuttamaan kurkkua.

Laukku jäi edelleen teille tietymättömille. Onneksi tärkeimmät, eli kamera ja kisaliput olivat mukana. Aseman ulkopuolella odotti rivi linja-autoja, jotka menivät suoraan Milanon keskusrautatieasemalle ja lähelle meidän hotellia. Malpensasta pääsee myös junalla Milanoon, mutta ne menevät toiselle rautatieasemalle kaupungin toiselle laidalle.

Onneksi tärkeimmät, eli kamera ja kisaliput olivat mukana.

Missasimme ensimmäisen bussin, kun odotimme sen lähtevän toisesta paikasta. Toisella yrityksellä olimme oikealla pysäkillä ja matka kohti Milanoa alkoi. Hasella teki tiukkaa ja vessaan olisi pitänyt päästä. Vihoinkin olimme keskusrautatieasemalla ja Harri ja Jari lähtivät vessaa etsimään. Jäin aseman eteen odottelemaan ja tavaroita vahtimaan.

Vihdoinkin Milanossa, Lombardian sydämessä

Olin tulostanut lähtiessä kartan hotellin sivuilta. Kartalla ei kuitenkaan ollut tarkasti kaikkien katujen nimiä, joten piti katsoa, mihin suuntaan kiskot lähtevät asemalta. Sen perusteella lähdimme kävelemään oletettuun suuntaan kohti Corso Buenos Airesia. Välillä epäilimme jo olevamme eksyksissä, mutta jatkoimme vaan eteenpäin. Hotelli löytyi, eikä se ollut edes kovin kaukana.

Respassa oli vanhempi mies, joka ei juuri englantia puhunut. Pääsimme kuitenkin kirjautumaan sisään, kun annoimme passimme hänelle. Yritin kysellä häneltä, että onko kadonneita matkatavaroitani näkynyt, mutta hän ei ymmärtänyt. Kuulemma myöhemmin paikalle tulisi joku, joka osaisi paremmin englantia. Huonetta ei tarvinnut maksaa vielä tässä vaiheessa, vaan vasta uloskirjautumisen yhteydessä.

Heitimme tavarat, tai mitä nyt tässä vaiheessa oli enää mukana, hotellihuoneeseen. Huone vaikutti siistiltä ja parveke oli hiljaisen sisäpihan puolella. Jouduimme tappelemaan tallelokeron kanssa, jonka lukkoa emme saaneet toimimaan. Jari näppäili siihen jonkun koodin, eikä toosa totellut meitä enää sen jälkeen. Jouduimme turvautumaan hotellin henkilökunnan apuun, jotta tallelokeron sähkölukko rupesi pelaamaan.

Toinen hankaluus oli vessassa. Pöntön takana seinässä oli iso nappi, joka näytti huuhtelunapilta. Se oli teipattu kiinni, mutta painelin kuitenkin sitä, koska muutakaan nappia ei näkynyt missään. Mitään ei tapahtunut ja meinasin jo luovuttaa. Mutta sitten huomasin toisen napin seinässä, suihkuverhon takana. Sieltähän sen vessan sai sitten vedettyä. Mikä lienee sitten ollut sen toisen nappulan tarkoitus, se jäi selvittämättä.

Suihkussa käydessä joutui ylimääräisistä pyyhkeistä tekemään padon ovelle, ettei vesi olisi valunut huoneen puolelle.

Kylpyhuone oli siisti, mutta lattiaa tehdessä oli kallistukset unohtuneet. Suihkussa käydessä joutui ylimääräisistä pyyhkeistä tekemään padon ovelle, ettei vesi olisi valunut huoneen puolelle.

Nälänpoistoon paikalliseen pizzeriaan

Nälkä alkoi jo kurnia, joten lähdimme katselemaan ruokapaikkaa hotellin lähistöltä. Hotellista poistuessa avaimet on jätettävä vastaanottoon. Saimme passimme takaisin ja suunnistimme Corso Buenos Airesille, pitkälle ostoskadulle.

Mäkkäri on Iisalmessakin, joten pitihän se mennä vähän edemmäksi nautiskelemaan paikallisia herkkuja.

Hotellin edessä, Piazza Argentinalla, olisi ollut McDonald’s, jota Jari ehdotti ruokapaikaksi. Mäkkäri on Iisalmessakin, joten pitihän se mennä vähän edemmäksi nautiskelemaan paikallisia herkkuja. Päädyimme pienen kävelylenkin päätteeksi ravintola Ristorante The Kitcheniin eräällä sivukadulla.

Jos italialaiset jotakin osaavat kunnolla, niin se on ruuanlaitto.

Tilasimme pizzat ja ne olivatkin herkullisia, isoja ja myös edullisia. Jarilta ja Harrilta jäi osa syömättä, mutta nälkä ainakin kaikkosi. Jos italialaiset jotakin osaavat kunnolla, niin se on ruuanlaitto. Ei tänne kannata missään nimessä tulla syömään mihinkään kansainvälisiin pikaruokaketjuihin.

Emme ymmärtäneet puhetta, mutta kuvien perusteella pystyi päättelemään, että Pavarotti oli kuollut.

Ruokailun jälkeen ilma oli jo vähän viilentynyt, mutta t-paidassa tarkeni vielä nipin napin. Löysimme läheltä hotellia ruokakaupan, Pamin. Kävimme ostamassa sieltä hiukan purtavaa ja juomista. Ehdin ottaa kaupassa muutaman kuvan, ennen kuin joku henkilökuntaan kuuluva tuli sanomaan, ettei siellä saa kuvata. Minun ei tarvinnut poistaa jo otettuja kuvia, eikä myyjä ollut äkäinen. Hotellin televisiosta tuli ohjelmaa vaan Luciano Pavarottista. Emme ymmärtäneet puhetta, mutta kuvien perusteella pystyi päättelemään, että Pavarotti oli kuollut.

Harjoituspäivä, perjantai 7.9.2007

 

Aikainen herätys perjantaiaamuna

Kello soi aamulla hyvissä ajoin. Hase jäi vielä nukkumaan ja lähdin Jarin kanssa aamupalalle. Respassa oli nyt nuorempi kaveri, joka osasi englantia. Matkatavaroitani ei ollut näkynyt, joten olin yhä ilman vaihtovaatteita. Hotelli Dorèn aamupala ei ollut mitenkään tukeva, sillä tuskin olisi jaksanut alppireissussa päivää aloittaa. Aamiaiseen sisältyi kaksi kuivaa paahtoleivän palaa, sulatejuusto, muroja, mehua, kuppi kahvia ja voisarvi.

Tutkimme Monzan sivulta tulostettuja tietoja ja päätimme lähteä kohti legendaarista autodromoa junalla. Toinen vaihtoehto olisi ollut käyttää bussia. Milanon liikenne oli vilkasta ja autojen seassa meni niin skoottereita, kuin polkupyöriäkin. Kyllä minä harkitsisin toisenkin kerran, ennen kuin tuonne sekaan millään skootterilla lähtisin.

Mennessä kävimme ostamassa Pamista syömistä ja juomista radalle mukaan. Juomista varmasti kuluisi, koska jo aamulla oli helteinen ja aurinkoinen keli.

Jos olisimme olleet autolla liikenteessä, tankkaaminen olisi käynyt autossa istuen. Tällaista palvelua ei pohjolan perukoilla olekaan.

Legendaarista Monzaa kohti

Keskusrautatieasema oli lyhyen kävelymatkan päässä. Tänne olisi päässyt myös metrolla suoraan hotellin vierestä Loreton asemalta. Lippuluukulle piti jonottaa vähän aikaa. Juna Monzaan oli lähtenyt vähän aikaa sitten ja seuraava menisi vasta monen tunnin päästä. Lipunmyyjä sanoi, että pääsisimme Monzaan Garibaldin asemalta, josta juna lähtisi piakkoin. Ostimme sitten liput Garibaldista Monzaan ja lähdimme suunnistamaan oikeaan metroon. Junakyyti ei paljoa maksanut, Milano-Monza reitti kustansi 1,60 euroa.

Junakyyti ei paljoa maksanut, Milano-Monza reitti kustansi 1,60 euroa.

Ostimme metroasemalta kymmenen kerran metroliput, jotka maksoivat 9,20 euroa. Olipahan sitten lippu, jolla ajella edestakaisin viikonlopun aikana. Nyt oli jo kiire Garibaldiin, eikä ollut enää vara hypätä väärään metroon. Garibaldin rautatieasema oli uudehko, mutta oikeaa raidetta joutui hakemaan vähän aikaa. Yritimme ensin mennä yläkerran kautta, mutta siellä olikin umpikuja. Lopulta reitti sivuraiteille löytyi ja ehdimme junaan.

Juna lähti puksuttamaan kohti Monzaa. Kuulosti, että veturissa olisi ollut manuaalilaatikko. ”Pykältäessä” nytkähti, aivan kuin kuski ei olisi hallinnut kytkimen käyttöä. :D

Olimme hyppäämässä junasta pois jo Monzan rautatieasemalla, mutta jotkut kokeneemmat sanoivat, että kannattaa vielä jatkaa pidemmälle.

Olimme hyppäämässä junasta pois jo Monzan rautatieasemalla, mutta jotkut kokeneemmat sanoivat, että kannattaa vielä jatkaa pidemmälle. Juna pysähtyi seuraavaksi Villasantassa, mutta me jatkoimme vieläkin matkaa. Tuntui, että olemme ajaneet jo aika kauaksi radasta. Sitten Jari kysyi, että kuuluiko jostain formuloiden ääniä. Junan ikkuna oli auki ja sieltä todella rupesi kuulumaan korkealta kiertävien V8:en naukumista. Perjantain ensimmäiset vapaat harjoitukset olivat menossa, joten nyt olimme oikeassa paikassa.

Junan ikkuna oli auki ja sieltä todella rupesi kuulumaan korkealta kiertävien V8:en naukumista.

Autodromo Nazionale Monza

Jäimme junasta pois Lesmon rautatieasemalla. Rata oli aivan aseman vieressä, formuloiden koneet pauhasivat vieressä ja se kuulosti uskomattoman hienolta! Menimme rata-alueelle sisään Lesmon portista. Formuloiden äänet vaan kovenivat. Äänet eivät vain kuuluneet, vaan myös tuntuivat! Aijai, mitä laulua se oli!

Äänet eivät vain kuuluneet, vaan myös tuntuivat! Aijai, mitä laulua se oli!

Radan alittavassa tunnelissa oli kyllä jo kaivettava korvatulpat esiin. Kävelimme ensin kohti Serragliota, mutta sitten hoksasimme, että olemmekin menossa väärään suuntaan. Vaikka eipä täällä perjantaina väärää suuntaa ollut, tänään sai olla vapaasti kaikissa katsomoissa.

Seurasimme ensimmäiset vapaat harjoitukset Seconda Variante –mutkassa. Tuntui jännältä nähdä formula 1 -autot ensimmäistä kertaa livenä. Kaikki ne kuskit ja autot, joita oli koko kauden seurannut televisiosta, ajoivat nyt silmiemme edestä aivan tautisen kovasti! Ja ne äänet jaksoivat hämmästyttää.

Tuntui jännältä nähdä formula 1 -autot ensimmäistä kertaa livenä.

Valokuvaamisen haasteet

Keli oli lämpenemään päin, mutta varjoisassa katsomossa Seconda Variantessa betoniset istuimet tuntuivat melko kolkoilta. Valokuvaamisessa oli myös omat haasteensa. Verkkoaidan läpi kyllä voi katsella ohi ajavia autoja, mutta valokuvassa se aita ei niin hyvältä näytä. Ohkaisen verkkoaidan pystyy hävittämään kohtuullisen tehokkaasti pitkällä valotuksella ja panoroinnilla. Katsomon reunassa oli onneksi paikka, josta autoja pystyi kuvaamaan aidan yli, eikä tarvinnut kikkailla sen kummemmin.

Valokuvaaminen poikkesi aika tavalla rallin kuvaamisesta. Vaikka WRC-autot kulkevat Jyväskylässä kovaa, ei se ole mitään formula 1 -autoon verrattuna. Jos täyttä vauhtia ajavan ralliauton kuvaamiseen joutuu keskittymään kunnolla, vaatii formuloiden kuvaaminen vielä enemmän paneutumista. Aluksi kuviin jäi vaan puolikkaita autoja, kunnes oikea rytmi löytyi. Siltikin epäonnistumisia tuli jatkuvasti.

Monzan radan sisäosalla on vielä jäljellä vanhaa ovaalirataa muistona menneiltä ajoilta. Radan jyrkkyys on melkoinen, täältäkin ulkoreunalta nähtynä. Ovat ne olleet hurjapäitä, jotka ovat aikoinaan työstäneet täyttä vauhtia alikulkutunnelin päällä näkyvää Monzan vanhan ovaalin kallistettuja kaarteita

Monzan radan sisäosa oli ainakin perjantaina rauhallinen. Metsikössä polkuja ja teitä pitkin kävellessään ei tullut mieleenkään, että alueelle sulloutuisi sunnuntaina yli satatuhatta ihmistä. Väki liikkui radan osien välillä monenlaisilla vehkeillä, eikä Vespa ollut mitenkään erikoinen näky. Ampiainen oli pikemminkin asiaankuuluva, Italiassa kun ollaan. :)

Katsoimme aamun F1-harjoitukset Seconda Variantessa ja suunnistimme katsomaan GP2-harjoituksia Variante Ascariin. Alberto Ascarin mukaan nimetyssä mutkassa kuvaaminen oli hankalaa. Verkkoaitaa kannattelevat tolpat olivat niin lähellä toisiaan, ettei auto mahtunut niiden väliin. Ne olivat myös niin paksut, ettei niitä saanut häviämään pitkälläkään valotuksella. Ainoa mahdollisuus saada kunnollisia kuvia täältä, oli kuvata niitä takaapäin mutkan loppuosasta.

Jos penkit olivat kylmiä Seconda Variantessa, Ascarissa niiden päällä olisi voinut paistaa melkein makkarat. Sen verran kuumaksi aurinko oli tumman peltipinnan lämmittänyt.

Jos penkit olivat kylmiä Seconda Variantessa, Ascarissa niiden päällä olisi voinut paistaa melkein makkarat.

Täällä ei olisi kyllä nälkään kuollut, vaikkei omia eväitä olisi ollutkaan mukana. Hintataso tosin vaihteli, mutta kallista pääasiassa oli. Oluen hinta alkoi metsikön jääaltaan alle vitosesta päättyen ”parempien” paikkojen kahdeksaan euroon.

Tällaista näkyä en ole tottunut missään muualla näkemään. Kioskeja, jotka myyvät pelkkää tupakkaa. Sievät myyjätyttöset oli palkattu ilmeisesti ulkonäön perusteella, jotka saivat houkuteltua savustelijat ostoksille eri puolilla rata-aluetta.

Eväiden syönnin jälkeen suunnistimme varikkoa kohti ja siellä oli toimintaa ja väkeä jo enemmän. Itse varikkoalueelle emme tietenkään päässeet, mutta lähelle kuitenkin.

Monen kuskin matka on päättynyt tänne Monzaan ja Jarno Saarinen on yksi heistä.

Viisinkertaisen F1-mestarin (1951, 1954, 1955, 1956, 1957), argentiinalaisen Juan Manuel Fangion patsas koristaa alueen keskiosaa. Fangio oli aikanaan kovan luokan kuski ja vasta Michael Schumacher pystyi lyömään hänen huiman mestaruusputkensa. Fangio selvisi myös hengissä urastaan, mikä ei niihin aikoihin ollut mikään itsestäänselvyys. Monen kuskin matka on päättynyt tänne Monzaan ja Jarno Saarinen on yksi heistä. 1973 kuolleella Saarisella oli ja on yhä paljon faneja ja mm. Jarno Trulli on nimetty hänen mukaan.

Alue oli täynnä monenlaista kojua, joissa saisi innostuessaan helposti visan luottorajan paukkumaan. Täältä olisi myös saanut vastaavia tuotteita, joita tilasimme ennen matkaa ja melkeinpä samalla hinnalla. Suomen lipulla varustettua Ferrari-lippistä ei tosin ollut valikoimassa.Kauppa näkyi käyvän tasaisena virtana. Hase ei heti meinannut saada sopivan kokoisia kenkiä, mutta viimein sopiva pari löytyi. Kujalla oli useampikin portti, josta ei päässyt vapaasti kulkemaan.

Alue oli täynnä monenlaista kojua, joissa saisi innostuessaan helposti visan luottorajan paukkumaan.

Formulat ja kauniit naiset kuuluvat erottamattomasti yhteen, niin myös Monzassa. Varsinaisten varikkotyttöjen näkemiseen olisi tarvinnut jonkun muun, kuin normaalin kisalipun. Torstaina olisi tosin ollut mahdollista osallistua varikkokävelyyn, mutta olimme silloin vielä kaukana.

Paddock Clubilla ei vielä perjantaina näyttänyt olevan kovin paljon katsojia, tai sitten he olivat syömässä lipun hintaan kuuluvia gourmet-lounaita. Viikonlopun lippu tänne maksaa n. 3000 euroa, mikä on vaatimattomasti 10 kertaa enemmän, kuin Prima Varianteen. Tämän lähemmäksi varikkoa ei tavallisella katsojalla ole asiaa. Pääsuoran katsomoista voi tarkkailla tallien toimintaa kiikareilla tai pitkillä teleobjektiiveilla.

Formula ykkösten perjantai-iltapäivän harjoitukset alkoivat kahdelta ja lähtövalot muuttuivat vihreiksi. Varikolta kuului käynnistyvien formuloiden mylvintää ja oli aika suunnistaa Parabolicaan. Räikköstä sai odotella melkein harjoitusjakson loppupuolille. Jokin hydrauliikkavika pidätteli Kimiä varikolla, mikä vähän huolestutti.

Varikolta kuului käynnistyvien formuloiden mylvintää ja oli aika suunnistaa Parabolicaan.

Monopodille (yksijalkainen kamerajalusta) olisi ollut nyt käyttöä, mutta se oli nyt teillä tietymättömillä tulolennolla kadonneessa laukussa. Vasen käsi kipeytyi hieman, kun Parabolicassa oli niin paljon kuvattavaa. Kun tunninkin kannattelee reilun kahden kilon kameraa ja objektiivia käsien varassa ja pumppaa zoomia edestakaisin, niin se rupeaa jo tuntumaan.

Pääsuoran takana olevalla standialueella oli jokaisen tallin kojut, joissa oli esillä kaikkea autoihin ja kisailuun liittyvää krääsää. Täältä olisi voinut vuokrata myös Kangaroo TV:n, joka on kädessä pidettävä pieni televisio, josta voi seurata radalla käytäviä harjoituksia, aika-ajoja ja kisaa. Laitteesta voi valita eri kuvakulmia, in car –kuvaa, kierrosaikoja ym. tilastotietoja. Masiinaa pystyi kokeilemaan vuokraamossa ja se oli todella helppokäyttöinen ja toimi loistavasti. Olisin varmasti vuokrannut sen muuten, mutta valokuvaamiselta laitetta ei olisi ehtinyt käyttämään.

Suurimmilla talleilla oli autot esillä kojuissaan, mutta ne eivät vastanneet ihan radalla möyriviä pelejä. McLarenissa oli mm. vanhan mallinen etusiipi, kun uudemmassa versiossa siiven ylempi levy kulkee katkeamatta nokan yli.

Päätin sijoittaa kympin kisaohjelmaan, niin ei seuraavina päivinä tarvitse arvailla, mihin aikaan ja mitä radalla tapahtuu. Kisaohjelman ostamisen jälkeen eräs radan järjestysmies viittilöi minua tulemaan aidan viereen. Hän oli erittäin kiinnostunut minun kamerasta ja 100-400 millisestä objektiivista ja halusi nähdä ottamiani kuvia. Hän olisi väkisin halunnut ladata kuvatiedostoni koneelleen ja vei minut sitten autolleen esittelemään omaa kameraansa. Annoin lopuksi järjestysmiehille nettisivujeni osoitteen, josta he voivat käydä katselemassa ottamiani kuvia.

Takaisin Milanoon ja suihkun kautta illalliselle

Päivä alkoi olla pulkassa ja oli aika suunnistaa takaisin Milanoon. Lähdimme kiertämään radan reunusta ulkokautta kohti Lesmoa. Polku vei umpikujaan muurin viereen. Muuria vasten oli nostettu pätkä mellakka-aitaa, jota pitkin kiipesimme ylös muurille ja toiselta puolelta alas parkkipaikalle. Aurinko paistoi kuumasti Lesmoon kävellessämme.

Ostimme aamulla vain menoliput ja nyt ihmettelimme, mistä saisimme paluuliput. Päätimme ostaa liput junasta, mutta eihän siellä ollut yhtään konduktööriä koko matkalla. Jäimme junasta pois jo Sestossa, josta pääsisimme metrolla suoraan hotellin eteen Loretoon. Aamulla ostamamme metron sarjaliput eivät kelvannetkaan täällä, koska olimme urbaanin alueen ulkopuolella. Jouduimme ostamaan uudet 1,20 euron hintaiset kertaliput.

Päätimme ostaa liput junasta, mutta eihän siellä ollut yhtään konduktööriä koko matkalla.

En tiennyt etukäteen, miten paljon kuvia formulareissulta kertyisi. Rata-autoilun kuvaaminen on haastavampaa ralliin verrattuna, koska kuvauspaikkoja on oleellisesti vähemmän. Toisaalta autot tulevat kierros kierrokselta uudelleen samaa linjaa kuvauspaikalle, joten uusi mahdollisuus ottaa onnistunut kuva samasta autosta tulee keskimäärin joka toinen minuutti.

Kuvatessa on käytettävä mielikuvitusta, jotta kuviin saisi edes hieman vaihtelua ja erilaista ilmettä. Ei ole mitään mieltä ottaa satoja kuvia samasta autosta samassa mutkassa samalla rajauksella ja valotuksella. Yllätyksekseni kuvia kertyi jo menomatkan ja ensimmäisen päivän aikana niin paljon, että muistikortit olivat jo tässä vaiheessa melkein täynnä.

Matkatavarat olivat yhä matkalla, joten nyt piti jo saada vaihtovaatteita. Lähdimme kävelemään pitkin helteistä Corso Buenos Airesia ja katselimme ravintoloiden lisäksi vaatekauppoja ja valokuvausliikkeitä. Vaatekaupat olivat sulkemassa oviaan, joten tänne piti tulla aamulla uudelleen.

Luimme muutamien ravintoloiden ulkopuolella olevia ruokalistoja, muttemme menneet vielä sisälle mihinkään, vaan jatkoimme valokuvausliikkeen etsimistä. Kävimme kääntymässä Porta Venezialla ja tulimme kadun toista puolta takaisin. Valokuvausliikkeitä ei tullut yhtään vastaan ja panttasimme yhä syömään menemistä. Tulimme jo takaisin Piazza Argentinalle ja huomasimme hotellin vieressä Centro Foto Cine -kameraputiikin. Etsimämme paikka oli ollut koko ajan aivan vieressä, mutta sekin oli jo kiinni. Tarkistin ikkunasta, että se olisi huomenna auki.

Hasella ja Jarilla jalat olivat jo rakoilla, eivätkä he halunneet enää kävellä yhtäkään kortteliväliä kauemmaksi syömään, vaan halusivat viereiselle Mäkkärille. Houkuttelu ei tuottanut tulosta, joten minunkin piti alistua ja mennä McDonald’sille.

Hasella ja Jarilla jalat olivat jo rakoilla, eivätkä he halunneet enää kävellä yhtäkään kortteliväliä kauemmaksi syömään.

Aika-ajopäivä, lauantai 8.9.2007

 

Aamiaisen jälkeen ostoksille

Kello herätti aamulla aamupalalle seitsemältä. Kun vilkaisi ikkunasta sisäpihalle, ilma näytti harmaalle. Mutta kun katseen käänsi taivaalle, ei harmaudesta ollut merkkiäkään, vaan sama aurinkoinen keli näytti jatkuvan myös tänään.

Kello herätti aamulla aamupalalle seitsemältä.

Matkatavarat olivat yhä matkalla, joten pakkohan se oli aamukahvin jälkeen lähteä kaupungille shoppailemaan. Vaatekaupat aukeaisivat lauantaina vasta kymmeneltä ja kamerakauppa klo 9:30, joten sitä ennen ehdin käydä ostamassa Pamista päivän eväät. Jari ja Hase koristelivat sillä välin Suomen lippua aika-ajoja ja kisaa varten.

Menin täysine muistikortteineni hotellin kulmalla olevaan Centro Foto Cineen heti, kun se aukesi. Onneksi siellä onnistuisi kuvien siirto korteilta DVD-levylle kuudella eurolla, joten tänään pääsisi kuvaamaan tilaa säästelemättä. Jätin muistikortit käsittelyyn ja jatkoin matkaani kohti vaateliikkeitä.

Kello oli sopivasti kymmenen, kun pääsin miesten vaateliikkeiden kohdalle. Ostin pikaisesti sukkia ja alushousuja loppureissua varten ja lähdin takaisin kohti Piazza Argentinaa. Vaateliikkeiden luota Liman asemalta olisi kyllä päässyt metrollakin takaisin hotellin viereen, mutta metrolippu ei sattunutkaan mukaan. Onneksi matka ei ollut kovin pitkä, joten metrolla ei välttämättä olisi ollut yhtään aikaisemmin perillä.

Valokuvat odottivat Centro Foto Cinessä DVD:llä, joten kaikki oli valmiina päivän päätapahtumaa varten. Hase ja Jari olivat saaneet sillä välin lippuun asianmukaiset tekstit aikaiseksi. Puhtaiden sukkien ja alushousujen vaihdon jälkeen oli aika suunnistaa jälleen kohti Monzan rataa. :)

Junalla Monzaan aika-ajoa katsomaan

Keskusrautatieasemalla oli tähän aikaan paljon väkeä ja lipputiskille oli pitkät jonot. Ostimme tällä kerralla liput myös paluumatkalle. Meidän oli tarkoitus ostaa liput myös sunnuntaille, mutta lipunmyyjä kertoi junamatkojen olevan ilmaisia kisapäivänä.

Meidän oli tarkoitus ostaa liput myös sunnuntaille, mutta lipunmyyjä kertoi junamatkojen olevan ilmaisia kisapäivänä.

Menimme asemalaiturille odottamaan junan lähtöä. Meidän luona ravasi yhtenään suomalaisia kyselemässä, että mistä ja moneltako se juna Monzaan lähtee ja mistä voi ostaa lippuja. Ferrari-lippiksissämme olevat suomenliput paljastivat meidät. Harri totesikin täällä olevan enemmän suomalaisia, kuin juhannuksena Kuopion torilla.

Tällä kerralla huomasimme lippujen leimauslaitteen junalaiturin vieressä. Matkustimme siis eilen tietämättä leimaamattomilla lipuilla. Tänään tämä juna ei mennytkään Lesmoon asti, vaan päätepysäkki oli jo Monzan asemalla. Ilmeisesti junat menevät vuorotellen Monzan, Villasantan ja Lesmon asemille jakaen rata-alueelle pakkautuvan ihmismassan tasaisemmin eri paikkoihin.

Tänään tämä juna ei mennytkään Lesmoon asti, vaan päätepysäkki oli jo Monzan asemalla.

Monzan aseman ulkopuolella nonstop-bussit odottivat radalle menijöitä. Rautatieasemalta oli pitkä matka bussin päätepysäkille. Meidät jätettiin jonnekin, josta lähdimme kävelemään muiden mukana polkua pitkin kohti rataa. Aurinko paistoi ja hiki virtasi. Ihmisiä valui vauhdikkain askelin loputtoman tuntuisena virtana kohti rataa. Tänne ei kannata yrittää korkokengillä.

Tänne ei kannata yrittää korkokengillä.

Meille tarjoiltiin matkalla energiajuomatölkit ja vähän matkan päässä olevat roskikset olivatkin sitten tyhjiä tölkkejä pullollaan. Roskikset eivät riittäneet alkuunkaan, ja isoja roskakasoja oli hujan hajan.

Vihdoinkin katsomorakennelmat näkyivät, pitkä kävelymatka alkoi olla takana. Paikalla oli jo paljon väkeä. Aamulla täällä oli jo ajettu formula ykkösten kolmannet harjoitukset ja Porsche Supercupin aika-ajot. Aamun vaaterumban vuoksi ne jäivät meiltä näkemättä.

Päivän päätapahtuma, formula ykkösten aika-ajot olivat pian alkamassa ja sen suhteen olimme hyvissä ajoin paikan päällä. Aivan viime tippaan lähtöä ei kannata jättää, sillä matka keskustasta tänne kesti n. 2,5 tuntia. Ruuhkat ovat varmasti pahemmat vähän ennen odotetuimpia tapahtumia.

Matka keskustasta tänne kesti n. 2,5 tuntia.

Olimme nyt menossa ensimmäistä kertaa omaan katsomoomme. Vähän jännitti, että miten meille merkatuilta paikoilta näkee radalle ja onnistuuko sieltä kuvaaminen. Pelko oli turhaa, rata näkyi ylhäältä verkkoaidan yli hienosti. Aita peitti ainoastaan shikaaniin tulon.

Aurinkoa Ferrarinpunaisessa katsomossa

Aurinko porotti kuumasti, joten Pamista ostettu aurinkorasva oli tarpeen. Katsomo täyttyi Ferrarinpunaisesta sävystä ja tunnelma oli korkealla. Jättinäytöltä tuli kuvaa aamun harjoituksista ja emme olleet uskoa silmiämme. Kimi ajoi rajusti seinään ja auto romuttui täysin. Onneksi Kimi pääsi mukaan aika-ajoon, vaikka niskat olivatkin tällin jäljiltä kipeät.

Aurinko porotti kuumasti, joten Pamista ostettu aurinkorasva oli tarpeen.

Kimi juhli kesällä gorilla-asussa ja jotkut olivat saaneet siitä idean pukeutua vastaavasti. Mahtoi Jäämies-gorilloilla olla hiki Kimiä kannattaessaan. Gorillat saivat runsaasti huomiota ja heitä näytettiin telkkarissa useaan otteeseen. Jotain vastaavaa sitä olisi kehiteltävä, jos haluaa saada ”naamansa” varmasti lähetykseen.

Katsomon edessä oli jättinäyttö, josta pystyi näkemään radan tapahtumat, aivan kuin olohuoneessaan omasta televisiosta. Tekstiä oli vähän hankala erottaa ja välillä joutuikin turvautumaan kameraan ja telezoomiin saadakseen selvää tuloslistoista.

Katsomot olivat lähes täynnä aika-ajojen aikaan ja mikäpä oli ollessa kauniina kesäpäivänä. Ferrareiden kilpailukyky vaan vähän rupesi epäilyttämään. Paljaalla silmällä autojen nopeuseroja ei pystynyt erottamaan, kovaa mentiin joka tapauksessa. Autot tulivat silmiemme eteen jarrutukseen kaasu pohjassa 350 km/h ja painoivat jarrut pohjaan. Auto hidastui alle 100 km/h nopeuteen aivan käsittämättömän lyhyellä matkalla. Shikaanin jälkeen autot kiihdyttivät äkäisesti kohti seuraavaa kaarretta luistoneston rätistessä. Autot katosivat mutkan taakse yhtä nopeasti, kuin olivat näköpiiriin tulleetkin.

Paljaalla silmällä autojen nopeuseroja ei pystynyt erottamaan, kovaa mentiin joka tapauksessa.

Aika-ajot etenivät odotetun kaavan mukaan. Spykerit tippuivat jatkosta ensimmäisten joukossa, kuten myös Sato, Ralf Schumacher, Liuzzi ja Coulthard.

Ferrarin ja McLarenin välisestä vakoilujupakasta paljastui uusia asioita Monzan viikonlopun aikana. Ilmassa liikkui huhu jopa McLarenin sulkemisesta pois sunnuntain kisasta. Kuohunta ei näyttänyt vaikuttavan tallin tuloksiin ja tekemisiin, koska Hamilton ja Alonso kellottivat jatkuvasti nopeimpia kierroksia.

Ilmassa liikkui huhu jopa McLarenin sulkemisesta pois sunnuntain kisasta.

McLaren tyrmäsi Ferrarit ja tifosot täydellisesti. Ferrari näytti olevan altavastaaja täällä, missä sitä ehkä vähiten odotti. Felipe Massa oli kolmas ja Kimi vasta viides Heidfeldin jälkeen. Heikki ja Nico olivat kohtuullisessa vauhdissa ja pääsivät mukaan viimeiseen sessioon.

McLaren tyrmäsi Ferrarit ja tifosot täydellisesti.

Aika-ajon jälkeen menimme katsomon taakse huilaamaan ja odottamaan GP2-kisan alkua. Kioskista sai olutta hintaan 8 euroa per tölkki, mikä osaltaan lyhensi jonoa. Mutta kauppa näytti käyvän tasaiseen tahtiin. Viereisessä pöydässä oli italialaisporukka, joka rupesi juttelemaan meille. Kyselivät, että miksi tulimme juuri Monzaan yms.

Tunnin väliaika meni äkkiä ja radalta alkoi kuulua moottorin ääniä. Oli aika siirtyä takaisin katsomon puolelle ihmettelemään GP2:n menoa. Odotimme, että nyt saattaa tulla tilanteita ensimmäisessä mutkassa. Nuoret ja innokkaat kuskit voisivat innostua näyttämään. Ja romuahan syntyi, kun 25 autoa koetti ahtautua Prima Varianteen kerralla.

Kohei Hirate sammutti ensimmäisen mutkan hässäkässä autonsa, mutta hän pääsi jatkamaan matkaa työntöstartin avustamana.

Katselimme GP2-kisan alkuosan. Mieli olisi tehnyt katsoa se kokonaan, mutta meidän oli kiirehdittävä takaisin Milanoon. Muistikortit olivat täyttyneet tänäänkin sellaisella tahdilla, että ne oli käytävä tyhjentämässä Centro Foto Cinessä.

Muistikortit olivat täyttyneet tänäänkin sellaisella tahdilla, että ne oli käytävä tyhjentämässä.

Kävelimme samaa eilistä reittiä pois, mutta Biassonon tikkaat oli nostettu nyt syrjään. Emme lähteneet enää kiertämään muuria, vaan Hase ja Jari nostivat mellakka-aidan takaisin muurille. Eipä muuta kuin muurille vaan ja sitten tasapainoilemaan turvallista alastulopaikkaa kohti.

Emme lähteneet enää kiertämään muuria, vaan Hase ja Jari nostivat mellakka-aidan takaisin muurille.

Muurilla sai olla tarkkana. Horjahtaminen olisi voinut tehdä kipeää. Kaulassa roikkuva kamera hankaloitti vähän alas kapuamista, mutta alas pääsin ehjin nahoin.

GP2-kisa oli menossa vielä ja autojen äänet kuuluivat muurin takaa. Se ei ollut mitään pientä turinaa, vaan koneet kiersivät kovaa ja korkealta. Se oli upean kuuloista, kun autot kiihdyttivät Prima Variantesta ja ajoivat Biassonon kautta Seconda Varianteen. Äänien perusteella autot kiisivät autodromoa pitkin huimalla nopeudella.

Äänien perusteella autot kiisivät autodromoa pitkin huimalla nopeudella.

Kävelymatka tuntui pitkältä, mutta vierestä kuuluvat hienot äänet loivat tunnelmaa. Muurin matalammalle osalle oli kerääntynyt paikallisia katsomaan kisaa pummilla. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, että olisiko tämä onnistunut sunnuntaina ykkösten kisan aikaan.

Viikonloppu kietoutuu suhteellisen tiiviisti tämän logon ympärille. Maranelloon ja Ferrarin kotiin olisi täältä vain 185 kilometriä A1-moottoritietä pitkin, joten siellä ehtisi käymään päiväseltään. Harmi vaan, ettei meillä ollut aikaa vierailla siellä. Tällaiselle matkalle kannattaisikin varata pari ylimääräistä päivää nähtävyyksiä ja muita elämyksiä varten.

Maranelloon ja Ferrarin kotiin olisi täältä vain 185 kilometriä.

Jari päiväunilla upean Ferrarin vierellä. Paluu todellisuuteen on kuitenkin karu ja Seat Toledo odottaa yhä kotosalla. :)

Lesmon asemalla oli kohtuullisen paljon väkeä, mutta asemalle vielä mahtui. Löysimme täältäkin lippujenleimauslaitteen ja leimasimme paluulipun. Kaikki asemalla odottavat ihmiset mahtuivat ensimmäiseen junaan. Asiat näyttivät olevan toisin Monzan asemalla, jossa näytti olevan väkeä useaankin junaan. Meidän juna ei siellä pysähtynytkään, vaan jatkoimme matkaa.

Jäimme pois Sestossa, kuten eilenkin. Jarilla ja Harrilla oli kiire löytää jostakin vessa. Minä ostin sillä välin urbaanialueen ulkopuoliset metroliput. Asemalla olevat krääsäkauppiaat olisivat halunneet myydä minulle väkisin piraattilevyjä. Emme päässet yhteisymmärrykseen musiikkimausta, joten kaupat jäivät syntymättä.

Kun nousimme metrosta Loreton asemalla, lipuntarkastajat olivat vastassa. Syytä huoleen ei ollut, sillä meillä oli voimassa olevat ja asiallisesti leimatut liput. Vein saman tien muistikortit Centro Foto Cineen. Kuvien siirron aikana ehdin ostoksille Pamiin. Nyt oli hyvä ostaa eväät seuraavaa päivää varten, että pääsisimme aamulla hyvissä ajoin kohti rataa.

Kun nousimme metrosta Loreton asemalla, lipuntarkastajat olivat vastassa.

Kuvien siirto DVD-levylle kesti odotettua pidempään ja jouduin odottelemaan hieman. Viimein homma valmistui. Ostin samalla uuden muistikortin edellisten lisäksi. 4 gigatavun SanDisk Ultra II CompactFlash –kortti maksoi 65 euroa, eli loppureissua varten minulla oli käytössä 8 gigatavun kapasiteetti. Sillä luulisi jo yhdestä kisapäivästä selviävän. :)

Ostin samalla uuden muistikortin edellisten lisäksi. 4 gigatavun SanDisk Ultra II CompactFlash –kortti maksoi 65 euroa.

Suihkun jälkeen istuimme hetken iltaa hotellihuoneessa. Aurinko rupesi jo laskemaan, mutta parvekkeella oli yhä lämmintä. Parvekkeen oven rullaverho jumittui puoliväliin jossain vaiheessa. Yritimme saada sitä liikkumaan, mutta tuloksetta. Hotellin omistaja ja nuorempi heppu olivat omalla parvekkeellaan ja näkivät touhumme. Omistaja tuli kohta tikkaineen huoneeseemme korjaamaan rullaverhoa. Välillä meinasi olla pokassa pitämistä. Viimein rullaverho rupesi liikkumaan. Suunnistimme tämän jälkeen Milanon keskustaan syömään.

Aurinko rupesi jo laskemaan, mutta parvekkeella oli yhä lämmintä.

Illanviettoon Duomolle

Kun jäimme metrosta Duomon asemalla ja nousimme maan pinnalle, näky oli aivan uskomaton. Duomo di Milano oli silmiemme edessä vaikuttavan näköisenä illan jo hämärtyessä. Kävelimme kirkon vierestä Galleria Vittorio Emanuele II:n läpi katsellen sopivaa ruokapaikkaa. Päädyimme ravintola Papa Francescoon, jossa tilasimme kunnon pihvit. En ole eläessäni niin kallista pihviä syönyt, mutta se oli varmasti myös paras syömäni pihvi. Se vei punaviinin kera kielen mennessään. Illallisen täydensi mansikkaisen suklainen jälkiruoka. Johan se Matti Kyllönenkin totesi aikoinaan, että formulat ajavat aina siellä, missä mansikat ovat tuoreita. :) Koko porukan illallinen kustansi 123 euroa.

Päädyimme ravintola Papa Francescoon, jossa tilasimme kunnon pihvit.

Illallisen jälkeen tanssijalkaa vipatti ja olisimme halunneet jonnekin bailaamaan. Sopivaa paikkaa emme keskustasta löytäneet, tai sitten etsimme menomestaa vääriltä kujilta.

Matti Kyllönenkin totesi aikoinaan, että formulat ajavat aina siellä, missä mansikat ovat tuoreita.

Tapasimme muita suomalaisia, jotka myös olivat etsimässä jotain menopaikkaa. Päätimme sitten kysyä ensimmäiseltä vapaalta taksilta, jos sen kuski tietäisi sopivaa paikkaa. Hyppäsimme kahteen taksiin ja toiset suomalaiset halusivatkin jonnekin tissibaariin. Taksit ajoivat peräkkäin Corso Buenos Airesin ohi jonnekin kauaksi. Päädyimme laitakaupungille, mutta matka oli varsin edullinen. Edelliseltä asiakkaalta oli jäänyt 50 euron seteli taksin penkille, jolla kyyti kuittaantui.

Pääsymaksu strippibaariin oli sen verran suolainen, että käännyimme ovelta takaisin. Muut suomalaiset menivät sisään ja me lähdimme kävelemään tulosuuntaan. Olisimme halunneet tanssimaan, emmekä katselemaan ylihintaan paljasta pintaa. Matkalla ei ollut yhtään baaria tai muuta tanssipaikkaa. Pizzerioita olisi kyllä riittänyt jokaiselle kadunpätkälle. Kävelymatka tuntui pitkältä, mutta t-paidalla tarkeni hyvin. Puolen yön jälkeen lämmintä oli yhä 23 astetta.

Puolen yön jälkeen lämmintä oli yhä 23 astetta.

Saimme pysäytettyä yksinäisen taksin, jolla ajelimme sitten loppumatkan takaisin hotellille. Kävelymatkaa ei olisi kyllä enää ollut kovin paljon. Päätimme mennä nukkumaan ja keräämään energiaa kisapäiväksi. Ilmeisesti Milano ei ole mikään himobailaajan paratiisi. Jututtamamme italialaiset kertoivatkin siitä aika-ajon jälkeen. He sanoivat, että pohjoisessa kirkko on vielä vahva ja se rajoittaa ihmisten rillutteluintoa.

Pohjoisessa kirkko on vielä vahva ja se rajoittaa ihmisten rillutteluintoa.

Kisapäivä, Gran Premio D'Italia, sunnuntai 9.9.2007

 

Kisatunnelma viriää

Kello herätti aikaisin kello seitsemän aamiaiselle. Ilmassa oli kihelmöivää jännitystä heti aamusta lähtien. Hotellin yleismies kertoi, että tavarani oli tuotu hotelliin taksilla aamuyöstä. Se olikin mukava yllätys aamupalan lomassa. Kaikki, joiden kanssa olimme jutelleet laukun katoamisesta lennolla, olivat varmoja, etten näkisi tavaroitani loman aikana.

Ilmassa oli kihelmöivää jännitystä heti aamusta lähtien.

Aamu oli yhtä aurinkoinen, kuin tähänkin asti ja hellettä riitti. Eilisiltainen seikkailu vielä vähän painoi silmissä, mutta se ei menoa haitannut. Milano oli vasta heräilemässä, Corso Buenos Airesissa ei ollut liiemmin ruuhkaa.

Kello oli vasta 8:15, eli meillä oli kohtuullisesti aikaa radalle siirtymiseen. Päivän ensimmäinen tapahtuma, GP2-sprinttikisa alkaisi kymmeneltä. Rautatieasemalla oli jo hieman enemmän ihmisiä, mutta mistään tungoksesta ei vielä voinut puhua.

Milano oli kaikenlaisten krääsäkauppiaiden tukikohta. Heitä oli asemilla ja kaduilla. Asiakkaita ei näyttänyt olevan ollenkaan, mutta sitkeästi he esittelivät romujaan ohikulkijoille.

Tänään emme tarvinneet junalippuja, vaan Monzaan pääsi kisapäivänä ilmaiseksi. Asemalla oli joukko muita suomalaisia junaa odottamassa. Kukaan ei vaan tiennyt, miltä raiteelta ja moneltako seuraava kisajuna lähtisi. Taululle tuli ilmoitus raiteesta ja lähtöajasta vasta viime tipassa ja väki liikkui, kuin se olisi päivän viimeinen juna. Ihmiset ahtautuivat junaan toisiaan tönien. Lopulta junan käytävätkin täyttyivät ja pääsimme matkaan.

Kukaan ei vaan tiennyt, miltä raiteelta ja moneltako seuraava kisajuna lähtisi.

Meillä oli tuuria, koska juna meni suoraan Lesmoon. Sieltä meillä olisi sopiva kävelymatka omaan katsomoon. Jos juna olisi jäänyt Monzan asemalle tai Villasantaan, olisimme joutuneet jatkamaan matkaa bussilla radalle.

Forza Kimi, tätä lausetta kuuli myös monen italialaisen suusta kaupungilla kävellessään. Tunnelma alkoi olla käsin kosketeltava. Tässä hetkessä oli jotakin taianomaista!

Radalle mennessä olisi voinut ostaa vielä sopivaa vaatetusta. Poliisit pitivät järjestystä yllä, vaikka tähän aikaan aamupäivästä oli vielä erittäin rauhallista. Lesmon leirintäalue näytti olevan aivan täysi ja parkkipaikkoja oli jouduttu etsimällä etsimään.

Tunnelma alkoi kohota, vaikkei radalta vielä kuulunut ääniä. Ilma lämpeni koko ajan ja helleraja oli luultavasti jo nyt rikki. Vartijat pitivät jöötä radan eri osissa. Pari turvamiestä oli myös muurin siinä kohdassa, josta olimme kiivenneet yli edellisinä päivinä. Tänään se reitti taitaisi olla suljettu.

Ilma lämpeni koko ajan ja helleraja oli luultavasti jo nyt rikki.

Menimme rata-alueelle sisään Biassonon portista. Lippuja tarkistettiin useassa eri pisteessä, joten muurin yli kiipeämällä ei pitkälle pötki. Toisella leirintäalueella ei ollut niin täyttä, kuin Lesmossa.

Klo 9:33 suurin osa katsojista oli vielä matkalla radalle. Katsomoissa oli vielä tilaa runsaasti. Luultavasti monet ajoittavat radalle tulemisen vasta formula ykkösten kisan alle.

Yleisöä tuli koko ajan lisää ja katsomot täyttyivät hiljalleen. Jos nälkä yllätti, niin helpotusta oli tarjolla katsomon takana. Tiskit pullistelivat heti aamusta nakkisämpylöitä ja pizzaa. Meillä oli omat eväät mukana, joten rata-alueen tarjonta jäi maistamatta. Katsomoon pystyi viemään omat ruuat ja juomat, reppuja ei tutkittu missään vaiheessa.

Katsomoon pystyi viemään omat ruuat ja juomat, reppuja ei tutkittu missään vaiheessa.

Lipuntarkastus tehtiin huolellisesti ja väärällä lipulla ei päässyt väärään katsomoon. Katsomosta pystyi poistumaan välillä ja lipuntarkastajat merkkasivat poistumisen lippuun rei’ittämällä sen.

Lipuntarkastus tehtiin huolellisesti ja väärällä lipulla ei päässyt väärään katsomoon.

Ennen rata-autojen esiintymistä kentän laidalla oleva Hummer H2 herätti suurimman mielenkiinnon mm. 24-tuumaisilla vanteillaan. Massiiviset poppivehkeet soivat täysillä ja musiikki raikasi katsomoon asti.

GP2-kisan starttiin oli enää vartti ja autot ajelivat jo rataa ympäri lähtöruudukkoon. GP2-sprinttikisa lähti käyntiin huomattavasti siistimmin, kuin eilinen pitkä kisa. Hienosti ne kaverit vetää tuollaisella vauhdilla tiukkojen mutkien läpi.

Hienosti ne kaverit vetää tuollaisella vauhdilla tiukkojen mutkien läpi.

Ruuhkaa Monzan puistossa

Jos ennen GP2-sprinttikisaa tilaa oli vielä liikkua paikasta toiseen, oli tilanne ennen Porsche-kisaa jo toinen. Joka paikassa oli väkeä menossa ja tulossa, liikkuminen oli jo vähän hankalaa. Jos haluat ostaa rata-alueen kojuista vaatteita tai muuta vastaavaa, tule ja tee hankinnat jo perjantaina. Sunnuntaina se ei onnistu, tai vaatii melkoista kärsivällisyyttä. Tein kierroksen tallien esittelytiloissakin, mutta siellä oli niin tuskaisen kuuma, eikä siellä sopinut liikkumaan, joten parempi oli lähteä väljemmille vesille.

Jos haluat ostaa rata-alueen kojuista vaatteita tai muuta vastaavaa, tule ja tee hankinnat jo perjantaina. Sunnuntaina se ei onnistu.

Kävin mielenkiinnosta radan takaosalle. Siellä oli väkeä radan penkalla odottelemassa seuraavan tapahtuman alkua. Pääsy pelkästään tälle ja muille vastaaville alueille olisi maksanut 80 euroa viikonlopulta. Radan varrelle ei myydä paikkalippuja, joten jos saa hyvän paikan, siinä on sitten istuttava tai pikemminkin seistävä koko päivä. Radan etu- ja takaosan välinen alue on yllättävän kapea Parabolican vieressä, sen läpi kävelee melkein huomaamatta.

Takaisin omaan katsomoon tulessa kyselin lipuntarkastajilta, että pääseekö yleisö formulakisan jälkeen vapaasti radalle. Ensimmäisessä paikassa eivät olleet tietävinään asiasta mitään. Toinen lipunmyyjä eri portilla sanoi, että yleisö pääsee radalle aikaisintaan klo 16. Siihen aikaan tapahtumat olisivat jo ohi.

Koska televisiossa näkyy joskus radalla kaistapäisesti palkintopallia kohti juoksevaa ihmismassaa, arvelin täälläkin niin käyvän. Eli radalle pääsisi varmaan ennen neljää. Lipunmyyjä ei ”tiennyt” myöskään, missä päin rataa ne portit ovat, joista radalle pääsee. Kyselykierroksen anti jäi siis aika laihaksi. Palkintojenjakoa ei millään ehtisi näkemään, mikäli ainoa portti radalle olisi jossain kauempana. Katselin mahdollista radalle johtavaa porttia oman katsomon vierestä ja siinähän olikin yksi kohta, mistä voisi päästä radalle.

Porschet painelivat menemään vauhdikkaasti, mutta hissukseen formuloihin verrattuna. Äänet näissä autoissa on hienot, mutta volumea olisi voinut olla enemmänkin. Korvatulppia ei tarvinnut.

Porsche-kisa meni nopeasti ohi. Kisa oli täynnä tapahtumia ja erittäin kiintoisaa seurattavaa, vaikken tiennyt yhtäkään kuskia. Kelpoviihdettä siis ja tätä kannatta tulla katsomaan ehdottomasti.

Formula 1 – Italian GP

Nyt oli enää yksi viikonlopun tapahtumista jäljellä, eli formula ykkösten Italian osakilpailu. Ja sitä vartenhan tänne oli matkustettu ja tätä oli odotettu. Formulahuuma täytti ilmapiirin! Ennen varsinaisia tapahtumia muisteltiin juuri kuollutta Luciano Pavarottia ja kaiuttimista kuului joku hänen laulunsa. Kuskiesittelyssä kuskit lipuivat hitaasti kuorma-auton lavalla rataa pitkin ja samalla heitä haastateltiin.

Formulahuuma täytti ilmapiirin!

Katsomoissa oli paljon Suomen lippuja ja paikan päällä lienee ollut pienen kaupungin verran meikäläisiä.

Ilman lämpötila tuntui yhä kohoavan ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Nestettä kului ja naamaan oli levitettävä aurinkorasvaa. Jos pohjolan valkonaama istuu ilman suojausta tällaisessa paisteessa päivän, niin toinen puoli kasvoista palaa varmasti. Jäätelömyyjät tarjosivat viilennystä kuumeneville tunteille.

Mekaanikot käynnistelivät varikolla autoja ja pian kuskit ajoivat ohi matkatessaan lähtöruudukkoon. Ferrareiden ajaessa ohi kaikki nousivat seisomaan ja osoittivat suosiota. Miten hyvältä se formuloiden ääni kuulostikaan, vielä ei malttanut laittaa tulppia korviin. Katsomo oli täyttynyt kuin huomaamatta. Enää ei ollut yhtään tyhjää paikkaa ja jopa katsomoon johtavat rappuset olivat väkeä täynnä.

Miten hyvältä se formuloiden ääni kuulostikaan, vielä ei malttanut laittaa tulppia korviin.

Minulla oli päällä punainen lippis sekä punainen paita, jos satuit telkkarista näkemään. :D Ei ollut epäilystäkään, mikä oli tänä viikonloppuna suosituin talli. Jos ei tykkää punaisesta väristä, niin Monza kannattaa kiertää ja kaukaa.

Helikopteri kiersi rataa ja kuva näkyi reaaliajassa edessämme olevalta näytöltä. Aina kun katsomomme oli livekuvassa, kaikki nousivat seisomaan ja heiluttivat lippujaan.

Ammattikuvaajilla oli omat katsomonsa, joista oli esteettömät näkymät radalle. Rata on ympäröity kaksinkertaisella aidalla. Valokuvaajat ja muu virallinen henkilöstö pystyvät liikkumaan aitojen välisellä osalla, missä on varta vasten tehtyjä kuvausluukkuja. Saisikohan tänne helpommin akkreditoinnin, kuin MM-ralliin?

Forza Ferrari, kuuluu tifosien kannustushuuto! Kuvaaminen oli tänään helpompaa, kuin aikaisempina päivinä. Kun kadonnut laukku tuli aamulla hotelliin, sain monopodin radalle mukaan, eikä parin kilon kameraa tarvinnut kannatella koko aikaa käsien varassa.

Kaikki odottivat jo jännittyneenä kisan alkua. Vihdoinkin autot lähtivät lämmittelykierrokselle. Starttihetkessä oli jotakin erityistä huumaa. Tuli mieleen ne hetket, kun lähtöä katsoo televisiosta. Nyt olimme katsomossa odottamassa, miten autot ampautuisivat pian punaisten valojen sammuttua täyttä vauhtia silmiemme eteen.

Starttihetkessä oli jotakin erityistä huumaa.

Otin toisesta korvasta tulpan pois, että kuulisin, miten 22 autoa mylvii lähdön tapahduttua. Autot tulivat niin kovalla vauhdilla, ettei ääni ennätä kantautua katsomoon, joten tulppa oli laitettava takaisin ja otettava kamera esiin.

Otin toisesta korvasta tulpan pois, että kuulisin, miten 22 autoa mylvii lähdön tapahduttua.

Näytti aivan mielettömän hienolta, kun autot tulivat Prima Varianteen täyttä vauhtia. Kuskit ovat uskomattoman taitavia ja melkein kaikki taittoivat shikaanin läpi ilman pienintäkään virhettä.

Alonso ja Hamilton kävivät tiukan kamppailun, mutta paalupaikalta lähtenyt Alonso piti paikkansa kärjessä. David Coulthardin viikonloppu ei mennyt ihan putkeen. Aika-ajot tyssäsivät meidän katsomon kohdalle ja kisa meni pilalle, ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Etusiipi vaurioitui ja seuraavassa mutkassa Coulthard oli jo kaiteessa.

Ennakko-odotukset Ferrarien kaksoisvoiton suhteen olivat korkealla, mutta kukaan ei mahtanut McLareneille mitään. Felippe Massa keskeytti tekniseen vikaan jo kisan alkupuolella. Kimillä oli niskat kipeänä eilisestä tällistä, eikä hän pystynyt pitämään jarrutuksissa päätään ylhäällä. Hamilton hyödynsi sen ja ohitti Kimin. Olin tässä vaiheessa jo lähdössä jonottamaan radalle pääsyä, enkä ehtinyt ottaa kuvaa ohitustilanteesta. Sain kuvan vasta kun ohitus oli jo tapahtunut.

Kimillä oli niskat kipeänä eilisestä tällistä, eikä hän pystynyt pitämään jarrutuksissa päätään ylhäällä.

Tifosien ilme ei näyttänyt enää niin hymyilevältä. Kun paras Ferrarikuski oli sijalla kolme, se ei saanut Ferrarifaneja enää hymyilemään. Katsomosta poistui jonkin verran yleisöä tässä vaiheessa.

Kisan loppuvaiheessa olisi pitänyt päästä jo vessaan. Nestettä haihtui paljon helteessä hikoillessa, mutta ehkä kolme litraa mehua oli hieman liikaa. Radan portin vieressä oli onneksi vessa, sellainen reikä lattiassa, minne kovimman paineen sai purettua ennen palkintoseremonioita.

Radalle johtavalla portilla oli jo hyvissä ajoin tiivis ihmismassa odottamassa vapauttamistaan. Jono tai pikemminkin italialaistyyppinen pallo tiivistyi, vaikka kisa oli vielä käynnissä. Autot vilahtelivat jonottavien ihmisten välistä ja jossain vaiheessa moottorien kierrokset laskivat. Se oli merkkinä siitä, että kisa oli päättynyt. Näinkin vilauksen Fernando Alonsosta, joka tuuletti ohi ajaessaan. Siitä jo pystyi päättelemään, että Alonso voitti. Hamilton ja Räikkönen seurasivat perässä.

Palkintopallille juosten

Vaikka lopputulos kieltämättä vähän masensi, oli se kuitenkin lähdettävä yrittämään muiden mukana pääsyä palkintoseremonioihin. Jari ja Harri lähtivät jo pahimman ruuhkan jaloista rautatieasemalle ja takaisin Milanoon. Laitoin repun selkään ja vetäisin kaikki remmit tiukasti kiinni. Päätin lähteä juoksemaan kamera kädessä, että voisin ruveta kuvaamaan heti, kun pääsen tarpeeksi lähelle palkintopallia. Adrenaliini virtasi suonissa!

Adrenaliini virtasi suonissa!

Kun kaikki autot olivat ajaneet ohi, järjestysmiehet rupesivat availemaan portteja. Väki pakkautui pari metriä leveästä portista ja kaikki tönivät toisiaan eteenpäin. Joku meni lapsensa kanssa edessäni ja oli hätää kärsimässä ihmisten sulloutuessa portista. Ei auttanut, vaikka kuinka yritti huutaa, että älkää työntäkö! Kaikki halusivat vaan mahdollisimman äkkiä seuraamaan palkintoseremonioita.

Joku meni lapsensa kanssa edessäni ja oli hätää kärsimässä ihmisten sulloutuessa portista.

Vihdoinkin avoin rata avautui edessä ja sitten oli laitettava jalkaa toisen eteen. Juoksin pääsuoran toisessa päässä häämöttävää palkintopallia kohti niin kovasti, kuin ikinä vaan jaksoin. Radalla juoksi paljon muitakin ja ohittelin koko ajan hitaampia. Välillä meinasi väkisin törmätä muihin juoksijoihin. Lähempänä palkintopallia olevien katsomoiden portit avautuivat vähän muita myöhemmin. Juokseminen tuntui tosi raskaalta ja matka pitkältä. Voimat tuntuivat loppuvan, mutta pinnistin niin paljon, kun jaloista vaan sain yhtään irti. Niin raskaalta ei tunnu edes maratonmatkan rullaluistelu. Sykemittarin sykevyötä ei ollut mukana, mutta luulen pallille juoksun keskisykkeen olleen ainakin 185.

Jotkut paikalliset olivat nohevampia ja ajoivat palkintojuhliin polkupyörillä. Se olisi ollut kyllä kätevää ja mielessä kävi, että miksei Prima Variantesta olisi voinut myös rullaluistella Parabolicaan. Rullaluistimet olisi ollut kohtuullisen helppo kuljettaa reissussa mukana. Mutta hullaantuneen väkijoukon seassa luistellessa saisi olla kyllä tarkkana, asfaltti-ihottumaa tulisi helposti sellaisessa tilanteessa.

Espanjan kansallislaulu rupesi soimaan ja nostin katseen ylös. Siinähän he olivat ilmielävinä silmieni edessä, Alonso, Hamilton ja Räikkönen. Siitä tuli hieman erikoinen tunne, mutta jatkoin vielä juoksemista hieman lähemmäksi. Olo tuntui voimattomalta, mutta tilanne antoi virtaa kuvaamiseen.

Siinähän he olivat ilmielävinä silmieni edessä, Alonso, Hamilton ja Räikkönen.

Kuskit olivat varjossa, joten kameran säätöjä piti hieman muuttaa. Kuvaaminen sujui muuten hyvin, mutta etsin meni hyvin äkkiä huuruun, eikä siitä meinannut nähdä läpi. Elimistö kävi vielä kovilla kierroksilla ja hiki virtasi valtoimenaan. Tuntui samalta, kuin olisi suihkussa vaatteet päällä.

Tuntui samalta, kuin olisi suihkussa vaatteet päällä.

Tihrustin hikisen etsimen läpi ja yritin poimia palkintopallin tapahtumat muistikortille. Välillä joutui siirtymään hieman eri kohtaan, kun katsojien liput liehuivat edessä. Hien tulo vaan yltyi ja rupesi yskittämään. Yskimistä ei meinannut saada millään loppumaan, mutta jatkoin vaan kuvaamista. Oli niin sekavat tunteet, kun voimat olivat lopussa, yskitti, hiotti ja toisaalta hetkessä oli jotain ainutlaatuista. Minun hieneritys tuntui kiihtyvän sitä mukaa, kun pääsuoralle tuli lisää väkeä joka suunnasta.

McLaren-kuskien ja Ron Denniksen huonoja välejä ei voinut nähdä palkintopallilla, vaan koko seremonia meni tuttujen kaavojen mukaan. Taustalla kuitenkin kuohui voimakkaasti.

Onneksi ostin illalla sen uuden 4 gigatavun muistikortin. Muuten kuvaaminen olisi loppunut tällä tahdilla jo paljon ennen palkintojenjakoa. Ainoa huoli oli, että minulla oli vaan kaksi akkua. En ollut varma, riittäisikö niissä virtaa kaikkien muistikorttien täyteen kuvaamiseen. Huoli oli aiheellinen, mutta onneksi kamera ei hyytynyt sähkön puutteeseen.

Varikon yläpuolelta Paddock Clubilta olisi ollut hyvät näkymät radan tapahtumiin ja palkintojenjakoon. Eikä olisi tarvinnut juosta itseään läkähdyksiin ehtiäkseen näkemään kaiken oleellisen. Liput olisivat tosin maksaneet kymmenkertaisesti normaalikatsomoon verrattuna.

Korkean varikkomuurin päällä oli verkkoaita, mikä esti innokkaimpia faneja pääsemästä varikolle. Muurilla seisoi myös tasaisin välein turvamiehiä. Radan pääsuoralla oli uskomaton määrä väkeä. Vaikka osa yleisöstä jo poistui rata-alueelta, lisää väkeä tuli kaiken aikaa. Näky oli melkoinen.

Ohi on

Tapahtumat alkoivat olla nyt ohi, mutta hiki valui vieläkin kuin saavista kaataen. Objektiivin vaihdossa sai olla tarkkana, ettei kameran sisään olisi tippunut hikeä. Yskiminen onneksi jo loppui.

Objektiivin vaihdossa sai olla tarkkana, ettei kameran sisään olisi tippunut hikeä.

Italialaiset ovat ystävällistä ja mukavaa sakkia. He tulevat usein juttelemaan, kuten nytkin palkintojenjaon päätteeksi. Eräs miekkonen, joka ei osannut Englantia, tuli kovasti jotain selittämään. Lopuksi nosti peukalon pystyyn ja sanoi: ”Tommi Mäkinen”.

Ihmiset liikkuivat kisan jälkeen radalla melkein kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla, mutta polkupyörä vaikutti suosituimmalta vermeeltä. Pyöräily näytti olevan näillä main suosittu harrastus.

Kanttikivet näyttävät isoilta ja kolot syviltä, kun niitä pääsee katselemaan vierestä. Varmasti käsiä ravistaa, kun näiden yli ajelee.

Pahin ruuhka ei ollut vielä edes alkanut, mutta Lesmon rautatieasemalla oli jo pitkät jonot. Voi vaan arvailla, miltä täällä näyttäisi tunnin, parin päästä.

Junia kulki onneksi tiuhaan ja asemalle pääsi kohtuullisella odottelulla. Jari ja Harri olivat jo hotellilla tässä vaiheessa. Poliisit päästivät rautatieasemalle vain sen verran ihmisiä, mitä yhteen junaan mahtui. Muuten fanaattiset formulakatsojat olisivat varmasti sulloutuneet asemalle sellaisella voimalla, että osa olisi pursunnut radan yli ja kauaksi.

Poliisit päästivät rautatieasemalle vain sen verran ihmisiä, mitä yhteen junaan mahtui.

Juna ei pysähtynyt Sestossa, vaan ajoi suoraan Milanon keskusrautatieasemalle. Kävelin sieltä suoraan hotellille ja suihkuun. Vieläkin hiotti ja vaatteita oli hankala riisua, niin märät ne olivat hiestä.

Vielä kerran Milanossa

Suihkun jälkeen oli mukava laittaa päälle kuivat vaatteet, mutta märät farkut tuntuivat nihkeiltä. Onneksi keli oli helteinen ja housut rupesivat kuivumaan äkkiä. Lähdimme viettämään viimeistä iltaa Milanon keskustaan.

Harmitti, ettei meillä ollut aikaa tutustua Milanoon tarkemmin. Täällä olisi kyllä nähtävää riittänyt. Duomo di Milano oli vaikuttavan näköinen kaikkine yksityiskohtineen. Kun sitä katselee, niin ei enää ihmettele pitkää rakennusaikaa.

Harmitti, ettei meillä ollut aikaa tutustua Milanoon tarkemmin. Täällä olisi kyllä nähtävää riittänyt.

Kävelimme kirkon ohi etsimään jotakin hyvää ruokapaikkaa. Päädyimme sattumalta Ferrari Storelle, joten olihan se käytävä katsastamassa. Ovella oli vahtimestari mustassa puvussaan, joka tervehti ystävällisesti. Kauppa pullisteli kaikkea kallista ja vielä kalliimpaa. Esillä oli jopa Ferrarin F1-moottori. Sen olisi saanut mukaansa vajaalla 50000 eurolla. Köhät kyykkyyn! Vaikkei Ferrari Storesta aikoisi mitään ostaakaan, kannatta siellä käydä. Näitä kauppoja ei joka kylässä ole.

Ferrari Store pullisteli kaikkea kallista ja vielä kalliimpaa.

Ferrarifiilistelyjen jälkeen jatkoimme ravintolan etsintää. Ja tällä kertaa valinta sattui Ristorante Pizzeria Agnelloon, joka oli Ferrari Storen lähellä. Vesi tuli kielelle ruokalistaa lukiessa. Hase tilasi pastaa, minä ja Jari pizzat. Pizza oli reilusti pienempi, kuin ensimmäisen illan pizzeriassa. Maussa ei kyllä ollut valittamista, kyllä täällä osataan pizzat tehdä.

Naapuripöytään tuli pari naista Luis Vuitton -kasseineen. He eivät osanneet millään päättää, mitä olisivat tilanneet ja vaihtoivat tilaustaan yhtenään. Kun me saimme omat annoksemme, he halusivat samanlaiset. Pirkka-Pekka Peteliusta muistuttavaa tarjoilijaa tilanne rupesi selvästi huvittamaan.

Syönnin jälkeen olin jo vähällä tilata toisen pizzan jälkiruuaksi. Päädyin kuitenkin jäätelöön, mikä ei ollutkaan huono vaihtoehto.

Jari ja Harri lähtivät jo takaisin hotellille, mutta minä jäin vielä kuvaamaan. Kameran akku oli niin vähissä, etten tiennyt, saanko enää montakaan kuvaa. Latautumassa ollut akku unohtui laturiin keskustaan lähtiessä. Onneksi virta riitti ja sain muutaman otoksen napattua. Otin ohimennen kuvan jostakin itäeurooppalaisten esityksestä kadulla ja joku tuli kovasanaisesti minulta vaatimaan jotakin maksua kuvaamisesta. En ollut ymmärtävinäni mitään ja jatkoin matkaa.

Metromatka takaisin hotellille oli tosi rauhallinen, eikä kamerakassin kanssa liikkuessaan tullut millään tavalla turvaton olo. Ei voinut kuvitellakaan olevansa jossain suurkaupungin illassa.

Koska aamulla oli aikainen herätys, oli parempi mennä hyvissä ajoin nukkumaan. Kävin maksamassa hotelliyöpymiset tässä vaiheessa, että pääsisimme aamulla suoraan kohti Bergamoa. Vastaanotossa kelpasi käteisen ohella luottokortti. Summa oli juuri se, mikä oli Hostelsclubin varauksessakin.

Paluumatka, maanantai 10.9.2007

 

Aikainen herätys

Kello soi viideltä. Olisi kyllä uni maistunut pidempäänkin, mutta lentokone ei odota. Tavarat olivatkin melkein valmiina, joten pääsimme suuntaamaan kohti keskusrautatieasemaa hyvissä ajoin. Käveleminen oli vähän tuskaista. Kaikki jalkojen lihakset olivat jumissa palkintopallille juoksusta.

Keskusrautatieasemalta lähtee tasaisin väliajoin busseja jokaiselle kolmelle alueen isolle lentokentälle. Matka kesti noin tunnin ja olimme Bergamossa jo ennen seitsemää. Lähtöselvitykseen oli vielä runsaasti aikaa, sillä meidän koneen oli määrä lähteä Brysseliin kello 9:15.

Lähtöselvitysjono ei vielä ollut mahdottoman pitkä, mutta liikkui hitaasti. Tiskille päästyämme saimme kuulla, ettei meille olekaan tilaa Brysselin koneessa. Kone oli varmasti ylivarattu. Meidän takana tuleva urheilujoukkue näkyi jatkavan eteenpäin, mutta me jouduimme odottamaan tiskillä puhelua Bryssels Airlinesiltä.

Tiskille päästyämme saimme kuulla, ettei meille olekaan tilaa Brysselin koneessa.

Vihdoinkin puhelin soi ja meidän piti mennä jonnekin infotiskille. Siellä kerrottiin, että meille olisi paikat Berliinin koneeseen. Virkailija ohjasi meidät jonon ohi uuteen lähtöselvitykseen ja siitä edelleen turvatarkastuksen jonoon. Joka paikka oli väkeä täynnä ja lennolle annettiin jo viimeinen kuulutus. Ihmiset päästivät meidät kuitenkin jonon ohi, kun kerroimme olevamme menossa kyseiselle lennolle. Jouduimme odottamaan bussissa tovin, ennen kuin se vei meidät koneeseen. Lento myöhästyi meidän vuoksi kymmenisen minuuttia.

Olimme nyt matkalla Brysselin sijasta Berliiniin. Lennolla tarjoiltiin pahanmakuinen leipä. Laskeuduimme Berliiniin, missä keli oli ankean harmaa ja sateinen. Saimme kentällä kiirehtiä taas oikealle portille. Aikaa ei enää jäänyt ostosten tekoon. Minun nimeä kuulutettiin pian ja jouduin menemään lähtöportille selvittämään asioita. Matkatavaroissa oli jotain häikkää, mutta asia selvisi. Häiriöt jatkuivat, emmekä päässeet heti portista bussiin. Ilmeisesti siirtomme tälle lennolle tapahtui niin nopeasti, ettei tieto siitä ollut vielä kulkenut kaikkialle.

Olimme nyt matkalla Brysselin sijasta Berliiniin. Lennolla tarjoiltiin pahanmakuinen leipä.

Pääsimme, kuin pääsimmekin koneeseen ja pian olimme matkalla Helsinkiin. Lennolla tarjoiltiin taas pahanmakuinen leipä, millä nälkä ei helpottanut. Berliinin kautta matka taittui alkuperäistä aikataulua vikkelämmin ja olimme Helsingissä pari tuntia etuajassa. Eli lentojen sekoilusta oli meille loppujen lopuksi etua ja pääsimme jatkamaan matkaa kotiin hyvissä ajoin.

Berliinin kautta matka taittui alkuperäistä aikataulua vikkelämmin ja olimme Helsingissä pari tuntia etuajassa.

Formulamatka oli ohi ja mieli oli hyvä. Vaikka lennot menivät miten sattuu ja tavaratkin hävisivät mennessä, lähtisin vaikka heti uudelleen vastaavalla reissulle. Palkintopallille juoksuun kannattaisi valmistautua paremmin. Jalkojen lihakset olivat kipeät pitkään kotiin palaamisen jälkeen ja jotain jumitusta tuntui vielä usean viikon jälkeen. Lihasten vetreyden palauttamiseen piti rullaluistella useita satoja kilometrejä. :)

"Iceman" Kimi Räikkönen, Scuderia Ferrari, Formula 1 World Champion 2007

Kimi Räikkönen otti sitten himoitun formula ykkösten vuoden 2007 maailmanmestaruuden Brasilian päätöskisassa. Se oli upea kruunu vaiherikkaalle kaudelle ja sen myötä laantuivat pahimmat purnaukset vakoilujupakan osalta. Enzo Ferrari varmasti hykerteli enemmän kuin tyytyväisenä jossain pilven reunalla.

Monzan F1-matkan galleria ja matkakertomus valmistuivat viimein. Tämä oli varmasti työläin kuvagalleriani. Sopivien kuvien valinta yli 5000 vaihtoehdon joukosta oli vaikea ja vaati useita karsintakierroksia. Kun päälle naputtelin vielä matkakertomuksen, aikaa oli kulunut. Välillä meni useita viikkoja, etten ehtinyt paneutumaan tähän projektiin. Kaikenlaisia kommentteja ja ehdotuksia otetaan vastaan.

Että kannattiko lähteä? Ehdottomasti! Omatoimimatkana kaikki kustannukset jäivät noin tuhanteen euroon, sisältäen kisaliput. Vaikka katsomossa on mahdollisuus seurata kisaa jättinäytöltä aivan kuin televisiostakin, itse en sitä juuri ehtinyt katsella. Radan tapahtumat veivät suurimman huomion. Tunnelma paikan päällä on jotain hienoa kaikkineen. Formulaviikonloppu on melkeinpä yhtä kiireinen, kuin ralliviikonloppu Jyväskylässä. Katsomossa aika menee kuin siivillä, eikä tylsyys pääse iskemään. Ruutulippu heiluu, vaikka juurihan kisa alkoi. Jos olet formulahullu, niin suosittelen ehdottomasti matkustamaan paikan päälle. Minneköhän sitä tulevalla kaudella suuntaisi…

Tunnelma paikan päällä on jotain hienoa kaikkineen. Jos olet formulahullu, niin suosittelen ehdottomasti matkustamaan paikan päälle.

Mikäli tykkäsit tästä tekstistä, niin paina tuosta toki tykkäys- tai jakamisnappuloita. Voit antaa myös arvosanan tälle artikkelille alla olevilla tähdillä. Ja kommenttilaatikkoon voit halutessaan kirjoitella kommentteja. Palautetta voi myös antaa palautesivun kautta.