Kunnon teleä tyrkyllä

Fujifilm on täydentänyt X-järjestelmän objektiivitarjontaa hyvällä tahdilla. Kun sunnilleen kaikki perusobjektiivit olivat julkaistu, niin vuorossa oli sitten pidempi tele, eli 100-400 mm polttovälit kattava zoom. Fujifilm pitää tätä supertelenä ja kyllähän se sitä on ainakin polttovälin osalta. Tämä ei pääse juhlimaan suunnattoman kovalla valovoimalla, mutta ulottuvuutta on reippaasti. Koska kroppikerroin on 1,5, vastaa polttoväli kuvakulmaltaan kinopuolella 152-609 mm teleä. Tämä on jo sellainen polttoväli, ettei kovin usein tule tarvetta enää kapeammalle kuvakulmalle. Mutta jos tulee, on tämä tele yhteensopiva 1,4x- ja 2x-telejatkeiden kanssa. Objektiivi on sääsuojattu ja ominaisuuksiin kuuluu myös kuvanvakaaja. Luonnollisesti jalustapanta on vakiovaruste. Optiikkaan on panostettu ja ED-lasin lisäksi käytössä on Super ED -lasia, jonka pitäisi vähentää kromaattista aberraatiota.

• Polttoväli 100-400 mm (kinovastaavuus 152-609 mm)
• Valovoima 4,5-5,6
• Paino 1375 g
• Suodinkierre 77 mm
• Lyhin tarkennusetäisyys 1,75 m
• Sääsuojattu
• Pakkasenkesto -10 °C
• Optinen kuvanvakaaja (5 aukkoa)
• Yhteensopiva telejatkeiden kanssa

 

Teoriasta käytäntöön

Paperillahan tämä Fujin tele kuulostaa houkuttelevalta, sillä paketti soveltuu hyvin monipuoliseen telekuvaamiseen, mikäli valoa on tarjolla riittävästi. Objektiivi on kooltaan sellainen, ettei se vaadi järkyttävän isoa reppua ja paino mahdollistaa käsivarakuvaamisen. Kun tähän yhdistää vielä viiden aukon kuvanvakaajan, nopean automaattitarkennuksen ja sääsuojauksen, niin aletaan kyllä olla jännän äärellä.

Tämän objektiivin kanssa akkukahva on pakollinen varuste.

Olen omistanut aikanaan Canonin vanhemman 100-400 mm pumppuzoomin ja kokeillut myös uudempaa, joten vertailukohtaa on vastaavaan ja olen päässyt kuvaamaan myös kiinteillä pitkillä teleillä. Kun Fuji toi oman 100-400mm telen markkinoille, näin samaan aikaan videoita, joissa joku kuvasi rata-autoilua kyseisellä objektiivilla. Samalla sitä hehkutettiin maasta taivaisiin tarkennusnopeuden ja muiden ominaisuuksien puolesta. Se pisti hieman miettimään, että tuossa on nyt varmaan hieman liioittelun makua. Onhan peilittömät järjestelmät kehittyneet viime vuosina valtavasti ja olen todennut mm. Fujin X-T1:n soveltuvan varauksella myös toimintakuvaukseen. Mutta silti ne eivät ole olleet tarkennuksen ja etsimen osalta vielä saaneet kiinni perinteisiä peilivehkeitä. Olin ostanut Fujin X-T2:n aiemmin kesällä ja siksi olikin erittäin mielenkiintoista saada tämä uudehko tele kokeiltavaksi Jyväskylän MM-rallin ajaksi.

Fujifilmin pitkä tele on tällä hetkellä tämän järjestelmän kookkain objektiivi ja on siis suurempi, kuin valovoimaisempi serkkunsa, XF50-140mmF2.8. Kun laitoin objektiivin kiinni ensi kertaa X-T2:een, yhdistelmä tuntui hieman huteralta. Rungon koko on aika pieni suhteessa objektiiviin ja käsiteltävyys tuntui kankealta. Tätä vielä korostaa se asia, että objektiivi pääsee hieman kiertymään bajonetissa. Tällaista samaa väljyyttä tuntuu kyllä melkein kaikilla kameroilla ja objektiiveilla, mutta en ole ikinä huomannut sen kuitenkaan haittaavan kuvaamista käytännön tilanteissa. Onnekseni tilaamani akkukahva saapui sopivasti testin alussa ja sen myötä kokonaispaketin käsiteltävyys nousi roimasti. Sanoisin, että tämän objektiivin kanssa akkukahva on pakollinen varuste. Akkukahva ei tuo pelkästään lisävirtaa ja kokoa, vaan siinä on myös toiset säätörullat ja laukaisin- yms. painikkeet pystykuvaukseen. Eikä tässä vielä kaikki, vaan akkukahva nostaa X-T2:n sarjakuvausnopeuden 11 ruutuun sekunnissa, pienentää laukaisuviivettä, nopeuttaa tarkennusta, nostaa etsimen päivitysnopeutta ja etsimen mykistysaika pienenee sarjatulella. Kunnon boosteri on siis kyseessä!

Aukkorengas on pykälöity sopivan tuntuisesti, eikä se pääse helposti pyörähtämään väärään asentoon.

Mekaanisesti jämerä

Zoomausrengas on jämäkkä, eikä tuntuma muutu laidasta toiseen polttoväliä muuttaessa. Aukkorengas on pykälöity sopivan tuntuisesti, eikä se pääse helposti pyörähtämään väärään asentoon. Koska objektiivin valovoima muuttuu polttovälin muuttuessa, ei aukkoarvojakaan ole merkattu renkaaseen. Muita säätimiä on vakaajan päälle ja pois -kytkin, aukkoautomatiikan tai käsivalinnan kytkin sekä tarkennusalueen rajoitin. Kauimmaisessa asennossa tarkennuksen minimietäisyydeksi tulee 5 m, kun normaalisti se on 1,75 m. Zoomin saa myös lukittua 100 mm asentoon, mutta en käyttänyt sitä kertaakaan. Ainakin uutena zoom on sen verran jämäkkä, ettei lukitusta tarvita.

Vastavalosuoja on ehdottomasti Fujin paras tähän mennessä. Se loksahtaa oikein hienosti kiinni ja siinä on lukitus. Vastavalosuojassa on avattava luukku, jonka kautta voi pyöritellä vaikkapa polarisaatiosuodatinta. Luukku on sellaista tyyppiä, että se liukuu vaan sivuun, eikä tipu pois. Vastaava systeemi on mm. Canonin uudemmassa 100-400 mm telezoomissa. Polarisaatiosuodin tosiaan pyörii luukun kautta käytettynä, eikä tahmaa samaan tapaan, kuin 50-140 mm telessä. Voisiko tällaisen vastavalosuojan saada myös tuohon valovoimaiseen teleen?

Toimintaa!

Koska kamera oli minulle vielä kohtuullisen uusi, en ollut ehtinyt paneutumaan sen kaikkiin hienouksiin vielä, varsikaan jatkuvan tarkennuksen osalta. Canonin vastaavista säätömahdollisuuksista minulla oli kuitenkin kokemusta, joten siltä pohjalta oli hyvä lähteä ajelemaan kohti Jyväskylää. Sain Fujifilmiltä kuitenkin vinkin laittaa AF-C asetus kolmoselle (kiihdyttävälle/hidastavalle kohteelle). Se ei kuitenkaan tuonut kovin hyviä tuloksia, vaan nelonen (yhtäkkiä ilmestyvälle kohteelle) oli huomattavasti parempi. Se ottaa huomioon paremmin yllättäen kuva-alalle tulevan kohteen ja sitähän rallin kuvaaminen monesti on. Edessä on vaan ennakkoon haettu paikka, johon mielessään sommittelee auton. Auton tulon kuulee jo hyvissä ajoin, mutta auton täsmällistä tulohetkeä kuva-alalle pitää vaan arvata. Kun auto tulee sitten näkösälle, on tarkennuksen reagoitava välittömästi, ettei ratkaiseva hetki ennätä karata. On kuitenkin tilanteita, että kohde on koko ajan selkeästi näkösällä, jolloin parhaaseen tulokseen pääsee valitsemalla siihen tilanteeseen sopivan asetuksen. Toki kaikkea voi kuvailla yleisasetuksella, mutta tällöin väärin tarkentuneita ruutuja tulee enemmän.

Rallin kuvaaminen tällä 100-400 mm telellä oli nautintoa. Se pelasi paremmin, kuin olin uskaltanut odottaa.

Se teoriasta ja nyt käytäntöön! Rallin kuvaaminen tällä 100-400 mm telellä oli nautintoa. Se pelasi paremmin, kuin olin uskaltanut odottaa. Tarkennus on oikeilla asetuksilla erittäin vikkelä ja hutiosumista saa syyttää vaan itseään. Joskus lähestyvä auto pääsi yllättämään, jolloin melkein hukkasin tilanteen. Mutta kun kameran sai vaan nostettua silmälle, niin saman tie alkoi sarjatuli laulaa ja automaattitarkennus oli ottanut tilanteen haltuun. Näin äkäistä tarkennusta en olekaan päässyt kokemaan sitten Canonin peilivehkeiden käytön joskus aiemmin. Ehkä perinteisillä peilisysteemeillä on tässä vielä hienoinen etumatka, mutta enää se ei ole mitenkään merkittävä. Voisin lähteä kuvaamaan Fujilla nyt tämän kokemuksen perusteella melkein millaista toimintaa vaan. Tosin jos mennään oikein hämärään, niin pitkät ja valovoimaiset telet Fujilta vielä puuttuvat. Tähän asiaan on tulossa kuitenkin parannusta, sillä vuonna 2018 tulee 200 mm tele, jonka valovoima on peräti f/2. Tämän ja samoihin aikoihin tulevan 8-16mm valovoimaisen superlaajiksen myötä Fuji-kuvaajilla on syytä tyytyväisyyteen.

Vastavalosuoja on ehdottomasti Fujin paras tähän mennessä.

Jos rallia kuvaa teleputkella, kohteet eivät tällöin ole ihan vieressä. Silloin tarkennusalueen valintakytkimestä kannattaa kääntää päälle 5 metrin minimiasetus. Tarkennus ei pääse missään tilanteessa harhailemaan liian lähelle. Jos tarkennus tulisi lähietäisyydelle, olisi automatiikalla tällöin pitkä matka ajaa tarkennus jälleen oikeaan paikkaan. Se tarkoittaisi tilanteen karkaamista siltä erää.

Zoomausrenkaan liikerata on suhteellisen pitkä, eikä yhden ranneliikkeen avulla tahdo helposti saada muutettua polttoväliä äärilaidasta toiseen. Tämä nyt ei ole hirveän paha haitta, vaikka joskus tekeekin mieli zoomailla sarjatulen raksuttaessa. Jos tätä temppua yrittää, suljinajan on oltava tavanomaista lyhyempi. Yhtäaikainen zoomaus ja kohteen perässä panorointi kun tahtovat haitata toisiaan, joten hukkakuvia on taas tiedossa. Tätä ilmiötä lisää vielä se asia, että zoomausrengas on melkeinpä keskellä objektiivia. Jos se olisi lähempänä etulinssiä, yhtäaikainen zoomaus ja panorointi olisi silloin ehkä helpompaa.

Kun kuvataan näin pitkillä polttoväleillä, oikean kuvaustekniikan merkitys korostuu. Aloittelevalle kuvaajalle saattaa jo pelkän kohteen pitäminen etsimessä tuottaa hankaluuksia. Panorointia helpottaa monopodin, eli yksijalkaisen jalustan käyttö. Kohteen seuraamien on helpointa, kun ottaa vastavalosuojasta kiinni. Silloin vipuvarsi on pisimmillään ja panoroinnista tulee tasaisempaa. Ei haittaa, että sormet ovat vastavalosuojan sisällä. Ne eivät tule kuvaan näkyviin. Jalustapanta on vakiovaruste ja hyvä niin, sillä sitä tarvitaan. Kun kuvaillaan pitkiä sessioita, niin vajaan 1,5 kg objektiivia ei jaksa kannatella pelkällä käsivoimalla. Monopodia voi siis hyödyntää myös rauhallisemmassa kuvauksessa. Jalustapannassa on ruuvi, jota löysyttämällä kamera voidaan kääntää pystykuvausasentoon. Välillä olisi mukava kuvailla panta hieman löysällä, jotta voisi vaihtaa nopeasti pysty- ja vaakakuvien välillä. Tällöin objektiivi alkaa kuitenkin hieman hölskyä pannan sisällä, eikä se ole niin mukava ilmiö. Jos siltä haluaa välttyä, on panta muistettava aina kiriä. Samoin pantaa kiinnipitävät kaksi ruuvia on väännettävä tiukalle, sillä ne tahtovat muuten ruveta löystymään kuvauksen tohinassa.

Rauhallisemmassa menossa

Pitkä tele käy mainiosti myös paikoillaan olevien kohteiden kuvaukseen. Vaikka pitkää teleä ei useinkaan mielletä potrettilasiksi, niin kyllähän tämä myös sellaiseen taipuu sopivissa tilanteissa. Pitkä tele auttaa erottamaan kohteen taustasta, vaikka valovoima ei olekaan äärettömän kova.

Kuvanvakaaja tuntui pelaavan erinomaisesti ja pitkät suljinajat ovat mahdollisia

Kuvanvakaaja tuntui pelaavan erinomaisesti ja pitkät suljinajat ovat mahdollisia. Vakaajan ansiosta jalustaa ei niin paljon tarvitse. Toki tehokkainkaan kuvanvakaaja ei auta liikkeen pysäyttämiseen, vaan silloin tarvitaan valovoimaa tai herkkyyden nostamista. Siksipä en tätä objektiivia ottaisi välttämättä kirkkoon mukaan vihkiseremonian kuvaamiseksi, ellei kirkko ole erityisen valoisa. Mutta sopivissa tilanteissa vakaaja tuo kuvaustilainteisiin huolettomuutta. Tuntui, että huonollakin kuvaustekniikalla kuvat pysyivät tarkkoina pitkähköistä suljinajoista huolimatta. Tämä kokemus oli siis Neste Rallin palkintojenjaossa, jossa kuvia piti ottaa hankalasta asennosta.

100 mm polttovälillä vakaaja auttaa saamaan terävän kuvan helposti 1/15 s … 1/10 s suljinajoilla ja hyvässä kuvausasennossa keskittymällä on mahdollista saada onnistunut otos jopa 0,5 sekunnin suljinajalla. Ilman vakaajaa kuvat alkavat olla suttua jo 1/50 s valotuksilla. Puolestaan 400 mm asennossa vakaajan kanssa saa terävää kuvaa aina 1/40 s … 1/30 s suljinajoille saakka ja jokunen terävä ruutu saattaa ilmestyä vielä 1/8 sekunnin valotuksella. Ilman vakaajaa 1/250 s alkaa tuottaa jatkuvaa suttua, joten vakaajan toimintaa pitäisin erittäin hyvänä. Ei ole siis kaukaa haettu tuo mainoksissa mainittu 5 aukon hyöty.

Kuvanlaatu

XF100-400mm on hyväpiirtoinen objektiivi. Ensisilmäyksellä kuvat näyttivät erittäin teräviltä ja muutenkin kaikin puolin loistavilta. Entä jos kuvia lähdetään tiirailemaan hieman lähemmin ja viilataan hieman pikseleitä?

400 mm polttovälillä muutaman pykälän himmennys on kyllä jo suotavaa.

Kromaattisia aberraatioita yritin saada näkyviin, mutta nehän tahtoivat pysyä kaiken aikaa näkymättömissä. Jossain tilanteessa pitkittäisestä aberraatiosta voi nähdä kuitenkin häivähdyksen. Vastavalo ei aiheuta ongelmia.

Piirto ja kontrasti paranevat luonnollisesti himmentämällä, mutta täyden aukon piirto on jo hyvää tasoa laajemmassa päässä. Aukon 11 paikkeilla diffraktio alkaa pehmentää kuvaa. Pienimpiä aukkoja, eli suuria aukkoarvoja kannattaa välttää, sillä kuva on jo selkeästi huonontunut. Tämä on vaan fysiikan lakien sanelema asia, eikä siitä kannata huolestua. Mitä pidemmälle telealueelle mennään, niin sitä suurempi on himmennyksen vaikutus terävyyteen. 400 mm polttovälillä muutaman pykälän himmennys on kyllä jo suotavaa, mikäli valoa vaan riittää. Kuvan reuna-alueen piirto on hyvää tasoa, mutta laskee hieman keskialueen piirtoon verrattuna, kun polttoväli on yli 200 mm.

Pitkän polttovälin ansiosta tausta pehmenee luonnostaan, vaikka valovoima ei mahdollistakaan kaikissa tilanteissa suurta blurrausta. Bokeh on monissa tilanteissa kuitenkin kohtuullisen miellyttävän näköistä.

Telejatkeella lisäulottuvuutta

Monesti sanotaan, että zoomeissa tulee käytettyä eniten juuri ääripäitä. Teleputkissa pisintä polttoväliä ja laajiksilla sitten laajinta kuvakulmaa. Katsoinpa sitten huvikseni, miten tämän objektiivin polttovälejä on tullut käytettyä. 400 mm oli ylivoimaisesti käytetyin polttoväli ja toiseksi käytetyin oli puolestaan 100 mm.

Entä jos se 400 mm ei riitä? No Fujillahan on telejatkeet, sekä 1,4x-, että pidempi 2x-jatke. Telejatkeet eivät kuitenkaan tuo lisäpituutta ilmaiseksi, vaan se syövät valovoimaa ja terävyyttä. Samalla myös tarkennus tuppaa hidastumaan ja siinä osasyynä on valovoiman heikentyminen. Kokemuksieni mukaan 1,4x-jatke toimii vielä hyvälaatuisten zoomien kanssa, mutta 2x-jatkeet huutavat kaverikseen jo kiinteäpolttovälistä teleä. Tuplarit kun tekevät zoomeissa melko pehmeää jälkeä, mutta kiinteäpolttovälisissä superteleissä ne ovat mainioita kavereita.

Satun omistamaan Fujin pienemmän jatkeen, eli XF1.4X TC WR:n. Sen vuoksi pääsin koettamaan sen toimintaa testissä olleen telen kanssa. 1,4-kertainen polttoväli tarkoittaa siis tämän objektiivin kanssa polttovälin muuttumista 140-560 mm f/6,4-8 teleksi, eli kinovastaavuutta on tällöin karkeasti 213-850 mm. Se on jo erittäin paljon ja kuvakulma on todella kapea. Tällaista polttoväliä ei kyllä joka paikassa tarvita, eikä kaikilla ole tällaiselle välttämättä käyttöäkään. Pitkät polttovälit ovat tietyillä keleillä mahdottomia, sillä väreilevä ilma saa kuvan menemään täysin muhjuksi. Mutta joskus ulottuvuudelle on tarvetta.

Kuvanvakaaja pelaa hienosti myös telejatkeen kanssa ja pisimmällä polttovälillä voi käyttää käsivaralta jopa n. 1/20 s suljinaikaa. Peilittömällä kameralla telejatkeen käyttö on peilikameraa miellyttävämpää, koska etsinkuva ei tummu valovoiman heikkenemisen myötä. Vaikka tarkennus hidastuu telejatkeen käytön myötä, ei se rampaudu kuitenkaan kelvottomaksi. Ei lähellekään, vaan yhdistelmä on edelleen käyttökelpoinen rallia kuvatessa. Fujilla myös kaikki tarkennuspisteet ja -moodit ovat käytössä.

Mitenkäs kuvanlaadun käy telejatkeella? 140mm polttovälillä poikittaista kromaattista aberraatiota esiintyy aavistuksen, mutta se katoaa jo pienellä himmentämisellä. Aberraatioiden määrä pienenee polttovälin noustessa ja tuntuisi katoavan pisimmällä polttovälillä.

Piirto huononee jatkeen kanssa luonnollisesti, mutta on yllättävän hyvää eri polttovälillä ja alkaa huononemaan diffraktion vuoksi aukon 13 kieppeiltä eteenpäin. Pisin 560 mm polttoväli on tosin selvästi muuta aluetta pehmeämpi ja vaatii kyllä himmennystä kohtuulliseen tulokseen pääsemiseksi. Muillakin polttoväleillä himmennys tuo selvää parannusta kuvanlaatuun odotetusti. Kuvanlaatu on parasta keskialueella. Bokeh kärsii tejekatkeesta ja se muuttuu hieman omituisen näköiseksi. Minulla ei ollut mahdollisuutta testata 2x-jatketta tämän objektiivin kanssa, mutta en sellaista ainakaan itse olisi kovin hanakasti ostamassa minkään zoom-objektiivin kaveriksi.

Loppupäätelmät

Fujin pitkä telezoom on hieno objektiivi, jolla kuvailee mielellään. Polttovälin ja painon suhde on sellainen, että aktiivikuvaajan on helppo ottaa tämä mukaan lihasvoimalla. Kokoa objektiivilla on sen verran, että akkukahva, tai muu lisäkahva on melkeinpä pakollinen kaveri tämän kanssa. Kuvanlaatu on oikein hyvää tasoa, vaikka terävyys laskeekin pisintä polttoväliä kohti. Tätä voi paikata pienellä himmentämisellä. Tarkennus on erittäin nopea ja esim. X-T2:n kanssa yhdistelmä hätyyttelee perinteisiä peilivehkeitä tässä suhteessa. Hyvä kuvanvakaaja, sääsuojaus sekä telejatkeen käyttömahdollisuus täydentävät paketin kiitettävälle tasolle. Hintaa tällä komeudella on pyöreästi 2000 euroa.

Kuvagalleria